VIIKKOTIEDOTE 48/2020

Tiedottajan terveiset

Toissaviikolla järjestettiin Killan vaalikokous ja uudet toimijat nimitettiin virkoihin. Vielä kerran valtavat onnittelut kaikille uusille ja uusvanhoille kilta-aktiiveille! Mieli lepää tietäessä miten hyvissä käsissä rakas kiltamme siirtyy seuraavalle kaudelle sarjassamme Arkkitehtikillassa-sattuu-ja-tapahtuu.

Iso käsi myös kaikille muillekin vaalikokoukseen osallistuineille. Ajassa 291 minuuttia, kaksi tasatilanteeseen päätynyttä äänestystä ja monta zoom ”yes” painausta myöhemmin kaikki raadin pestit tulivat edustetuiksi! Olosuhteisiin nähden tätä voidaan pitää melko upeana suorituksena — mutta muistetaan ettei kyse ole suorittamisesta vaan yhteisestä tekemisestä hauskanpidon kautta.✌🏼

Mainittavan arvoista että uusi hallitus on edustettuna kaikkien kolmen pääaineen opiskelijoista ensimmäistä kertaa ikinä! Tästä on hyvä jatkaa

Hallitus 2021:

Puheenjohtaja: Kaisla Soljanto
Yhteisövastaava: Aino Hukkanen
Rahastonhoitaja: Mai Multimäki
Sihteeri: Catrin Edlund
Tiedottaja: Elina Aydemir
Fuksikapteeni: Aino Niekkamaa
ISOneuvos: Helmi Anttila
Maisterimestari: Sara Soimasuo
Hupimestarit: Sini Hintsala ja Antti Lammi 
Tila- ja majavastaava: Kasper Luoma
Yrityssuhdevastaava: Pinja Lindholm
Opintovastaava: Vilma Vanhanen 

 

Mutta pysytään vielä hetki tässä vuodessa, halusitte sitä tai ette. Alkaneella viikolla tapahtuu seuraavaa:  👇🏼👇🏼👇🏼

 

 

I Yleistä

Laitos ja koulun tilat

II Tapahtuu

Rakennusalan kesätyöwebinaari 25.11.
Joulukalenteri via ark’18, DL 26.11.
PePu-arvonta 27.11.
Aalto Gamers Tournament 28.11.
wähäWÄHÄexcu Graphic Concrete 3.12.
Vahasen Podcast

III Työtarjouksia

Killan nettisivulta
Cereerwebin työtarjoukset


I Yleistä

Laitos ja koulun tilat:

Hyödyllisiä linkkejä tiedonhakuun poikkeusoloista:

AYY:n päivittyvä tiedote: https://www.ayy.fi/fi/aalto-yliopiston-ylioppilaskunta-ehkaisee-koronaviruksen-leviamista-muutoksia-aukioloaikoihin-ja
Aallon ohjeistukset: https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta
THL:n ohjeistukset: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

 https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta
https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=28418552

https://www.aalto.fi/fi/oppimiskeskus/palvelumme-poikkeustilanteen-aikana 
https://www.aalto.fi/fi/kampus/kampusravintolat-ja-kahvilat

II Tapahtuu

 

Rakennusalan kesätyöwebinaari 25.11.

Tervetuloa mukaan Vahanen-yhtiöiden ja Insinööriliiton kesätyöwebinaariin. Webinaarimme pääpuhujana on futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen. Hänen puheenvuoronsa koskettaa tulevaisuuden lukujärjestystä! Lisäksi tarjoilemme tietoa insinööriopiskelijoiden palkoista, annamme vinkkejä kesätyöhakuun sekä työhakemuksen ja CV:n tekemiseen sekä kerromme Vahasen kesätyöpaikoista.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään perjantaina 20.11. Lähetämme sinulle osallistumislinkin muutama päivä ennen tapahtumaa.

Lisää webinaarista täältä

 –

Joulukalenteri via ark’18
Joulukuu lähestyy ja samalla vuosikurssin ark’18 joulukalenteri. Tänä vuonna toteutukseen on muillakin mahdollisuus osallistua!
Edellisten vuosien tapaan, ilmoittautuneiden kesken jaetaan toteutettavat luukut. Oma luukku voi olla melkein mikä vain: piirros, maalaus, esitys, laulu, tanssi, tai muuta kekseliästä! Erityistä teemaa luukulla ei tarvitse olla, mutta talvinen tai jouluinen ovat suositeltavia. Mikäli osallistut, kannattaa aloittaa oman luukun tekeminen hyvissä ajoin, ettei tule viime minuutin kriisiä. Muille, jotka eivät osallistu kalenteriin, avautuu linkki telegram-ryhmään heti Joulukuun alussa.
HUOM! Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä ja päättyy 26.11.2020 klo 21.00!
Linkki ilmoittautumiseen:
https://forms.gle/t7TDKj841Gqi1Vo86

PePu 27.11.

Perjantai Pullo palaa jälleen ja mukana on sekä vanhaa että uutta.
Sillä pullon saaja selvitetään nyt Zoom kisavisan avulla!
Jää siis odottamaan ilmoittautumisen alkua ja nähdään spektaakkelissa.

Aalto Gamers Tournament

Aalto Gamers presents League of Legends Preseason Showdown Tournament for all AG members and friends! It’s time to show your best 2020 plays and earn the AG throne for your team. The tournament will take place on Saturday 28.11. all online – Gather your old team or discover your new one and start prepping!

Info about sign-ups and more: https://www.facebook.com/events/797150264183167/

WHEN? Saturday 28.11.
WHERE? Anywhere, online
WHO? AG members & friends
HOW? Sign-ups will close on 27.11. for Flex and full premade teams!
JOIN AND CONQUER.

wähäWÄHÄexcu Graphic Concrete
wähäWÄHÄjoulu häämöttää jo nurkan takana, joten onkin aika virittäytyä tunnelmaan wähäWÄHÄexcun merkeissä! Tämän vuoden vuosijuhlaekskursiolla pääsemme  Zoomin välityksellä tutustumaan wähäWÄHÄjoulun pääsponsoriin, Graphic Concreteen. Tule mukaan kuuntelemaan ja inspiroitumaan!
Millon: 3.12. klo 17 –>
Missä: Zoom

Vahanen Podcast

Miten kaupat ja kauppakeskukset saadaan kukoistamaan? Miten viihderakentaminen muuttuu ja mitä haasteita ala kohtaa? Kauppakeskusten ja kauppojen uhista, mutta ennen kaikkea mahdollisuuksista on keskustelemassa liikerakentamisen suunnittelujohtaja Esa Piispanen Innovarch Oy:stä.

Naulan kantaan on Vahanen-yhtiöiden podcastsarja, jossa keskustellaan rakentavasti kiinteistö- ja rakennusalan kiinnostavista aiheista. Sarjassa pääsevät ääneen rakennetun ympäristön parissa työskentelevät asiantuntijat. Ohjelmaa juontaa tv:stäkin tuttu johtava neuvonantaja ja arkkitehti Juha Lampi.

Vahasen podcasti kuunneltavissa täältä

 –

III Työtarjouksia

Katso työtarjoukset osoitteesta

https://arkkitehtikilta.fi/?page_id=12502

CAREERWEBIN TYÖTARJOUKSET

https://into.aalto.fi/display/encareerweb/CareerWebJob+portal