Tekijä: Timo Paananen
-
Dekaanien vahdinvaihto 26.3.
Helena Hyvösen ja Anna Valtosen vahdinvaihtojuhlallisuudet Miestentiellä sujuivat eilen kuplivan sosiaalisissa merkeissä, ja väkeä oli saapunut paikalle sankoin joukoin! Arkkitehtikilta ja TOKYO tervehtivät dekaaneja performanssilla, jossa kolmen minuutin aikana yhteistyöllä maalattiin dekaanien leikkisät muotokuvat. Juhlakalut olivat oikein otettuja opiskelijoiden huomionosoituksesta, ja lupailivat ripustaa teokset jonnekin esille kaiken kansan ihailtavaksi. Tilaisuudessa Arkkitehtuurin laitos myönsi jo perinteeksi…
-
HOPS-tilaisuus tulossa
Laitos järjestää maanantaina 7.4. klo 17 Miestentie 3:n salissa 117 kandiopiskelijoille suunnatun infotilaisuuden HOPSiin liittyen. Paikalle kannattaa tulla! HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma on tarkoitus tehdä kaikille laitoksen opiskelijoille ennen ensi syksyä, koska kaikki kurssit tulevat muuttumaan uuden tutkintorakenteen mukaisiksi. Siirtymäaika sovelletaan kurssikorvaavuustaulukoita siirtyi sitten uuteen tutkintorakenteeseen tai ei. Opiskelijat on jaettu ryhmiin, joissa hopsausta toteutetaan…
-
Dekaanien vahdinvaihtojuhla 26.3.
Aalto ARTSin dekaani Helena Hyvönen jättää kuun lopussa tehtävänsä ja siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviään, ja kopin korkeakoulusta nappaa uusi dekaanimme professori Anna Valtonen. Vahdinvaihtoa juhlitaan arkkareille sopivasti Miestentiellä, jossa päätapahtumapaikkana toimii ykköskerroksen yhdistetty kahvilatila- luentosali. Tilaisuus alkaa klo 16.30 ja loppuu klo 20.00. Ohjelma 16.30-16.45. Musiikkia, Brotherus Brothers Vieraiden saapuminen 16.45 Seremoniamestari avaa tilaisuuden ja toivottaa…
-
Viikkotiiviste 18.3.2014
18.3. klo 18:00 – Arkkitehtuuriklubin majasäätion vuosikokous Tervetuloa Arkkitehtuuriklubin Majasäätiön vuosikokoukseen kuulemaan ja keskustelemaan Majan nykytilanteesta ja kuluvasta vuodesta. 19.3. klo 18:30 – Väärinymmärrettyjen sitsit Otaniemen väärinymmärretyt teekkarit ja Arabian väärinymmärretyt taiteilijat kokoontuvat juhlimaan Smökkiin mahtavien, mutta ah, niin väärinymmärrettyjen sitsien muodossa. Arkkareiden taholta juhla on jo valitettavasti myyty loppuun. 19.3. klo 23:30 – Väärinymmärrettyjen…
-
Arkkitehtikillan vuosikokous 27.3.2014 klo 13
ESITYSLISTA JA KOKOUSKUTSU ARKKITEHTIKILLAN VUOSIKOKOUKSEEN (TO 27.03.2014 KLO 13.00 Miestentie 3:n luentosalissa 103) Kokouksen avaus Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi varapöytäkirjantarkastajaa Valitaan kaksi ääntenlaskijaa ja kaksi varaääntenlaskijaa Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Hyväksytään kokouksen työjärjestys Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä raadille ja muille…
-
Viikkotiiviste 11.3.2014
Kevätkiima on huomenna! Muita lähestyviä tapahtumia: Fuksien majatalkoot viikonloppuna. Väärinymmärrettyjen sitsit ensi viikon keskiviikkona. WSP-työpaja ensiviikon perjantaina. MAIK-risteily sunnuntaina 23.3.2014 Tässä AYY:n viikkotiedoite.
-
Väärinymmärrettyjen sitsien ilmoittautuminen on auki!
Ilmoittautuminen on auki. Otaniemen väärinymmärretyt teekkarit ja Arabian väärinymmärretyt taiteilijat kokoontuvat 19.3. juhlimaan Smökkiin mahtavien, mutta ah, niin väärinymmärrettyjen sitsien muodossa.
-
What’s going on ARTS?
Tässä kutsu Tokyolta What’s going on ARTS? -tapahtumaan: Tutkinnonuudistus on loppusuoralla ja tänä keväänä ARTSissa haetaan jo uusiin tutkintoihin. Hetkinen. Mikä tutkinnonuudistus? Miten se vaikuttaa nykyisiin opiskelijoihin?? Entäs se Otaniemi, milloin sinne muutetaan? Kuka päättää, millainen talo ARTSille rakennetaan? Ja mitä kuuluu Arabian kampuksen sisäilmaongelmille?!?!?! Maaliskuun 11. päivä TOKYO ja dekaani järjestävät yhteistyössä keskustelutilaisuuden, jonka…
-
AK -myymälä valmisteilla
Sisukkaat vapaaehtoiset siivosivat Miestentien toisen kerroksen varastokoppia, jonka paikalle saadaan lähitulevaisuudessa Arkkitehtikillan oma lähipalvelupiste. Myynnissä tulee olemaan ainakin laulukirjoja, haalarimerkkejä, historiikkeja ja osa pahvimyynnin valikoimasta. Lisäksi paikalta voi vuokrata killan piirustusvälineitä. Varaston suursiivouksen yhteydessä jäsenistölle jaettiin varastokierteeseen joutunutta käyttötavaraa ja alan julkaisuja.
-
Kuvia sirkussitseistä
Dokumentoijamme on napsinut muistoja Sirkussitseiltä. Kuvat on myös lisätty galleriaan.
