Ak:n perinteinen jouluhaastattelu: Kari K. Kuosma

Nyt naurua piisaa!

Arkkitehtuurikirjallisuuden pitkään odotettu Kari. K. Kuosman (s.1955 Helsinki) sensaatioteos ” Nauretaanpas Arkkitehdeille – satiiria rakennustaiteen, muotoilun ja rakentamisen alttareilla” saapui tämän vuoden joulumarkkinoille.

Olli Hanhirova haastattelee kohukirjailijaa ja ammattikuntamme kauhukakaraa kirjan ilmestymisen kynnyksellä, joka on alemmille älykkyysosamäärille ja tosikoille jälleen vakava itsensähutkiskelun ja naurunpaikka.

kkk_kuva1

OH: Miksi tämä teos? Onko siinä sanoma?

KKK: Oli pakko. Johan edellisestäkin on jo vuosia, ja se loppuunmyyty. Ei suostuttu vaan painamaan uusia painoksia. Ja näitä pilapiirroksia vaan tulee. Ei siinä mitään sanomaa ole, paitsi se että tulee hyvä fiilis ja alkaa naurattaa. Se luotaa ja on aika syvältä, ettemme sanoisi mistä. Siis eletystä elämästä, yhteiskunnasta, ammattikentästämme. Kaikelle voi nauraa, ja aiheet on ehtymättömät, ainakin täällä härmässä. Meidän ihanassa Luvatussa protestanttisen etiikan muotosääntöjen itse (traktoriin esim) kahlehditussa valtakunnassamme

OH: Tämähän on järkäle, 160 sivua, 150 pilakuvaa, ja kansi on ihananpehmeä (paitsi sisällöltään). Onko tämä myös keittokirja eli tehty veitsi kurkulla? Mihinkä reseptit tähtäävät? Tarvitseeko lukiessa lääkitystä? Olisiko vähempi riittänyt?

KKK: Ei. Tämä on ihanansopiva postiluukkuun. Jos teillä sellainen on. 10 litran painekattilakin käy. Moulinex tai aromipesä ei / Tai käy. Sähköllä.

Työpiirustusmitoiltaan 250 x 175 x 15 mm:n käteenkinsopiva ja päähäniskevä kokoelma viimevuosien parhaita, päivälehdissäkin julkaistuja ja sitten ei sensuroituja totaaliennennäkemättömiä, kultaisessa lobotomialeikkassuhteessa fifty-sixty.

OH: Selvä, palataanpas takaisin historiaan, sinuthan insaneeratiin joitakin vuosia sitten Arkkitehtiuutisista ulos piirtelemästä näitä pilakuvia kun uskalsit laittaa tarjolle jonkun yhä piireissä arvuuteltavan salassa pidetyn pilakuvan, joka oli liittomme pääsihteerin mielestä sensuroitava jo yleisten syidenkin takia, vaikka ei elettykään edes rautaesiripun kekkosenajassa. Ja nyt senttaat kuviasi siis mm. Arkkitehti-lehteen, joka onkin ehkä huomattavankin parempaa ja korkeakulttuurisesti arvoistaan seuraa piirroksillesi. Valotatko hieman tämän Hesarissakin melkein sivunkokoisen suuren huomion silloin saanutta kulttuuriskandaalia?

KKK: Niin, en tiedä itsekään tuon sandaalin syntyperää saati sitä sensuroitua pilakuvaa niiden kaikkien muiden joukosta, joita liiton herkkähipiäisille lähetin. Vastasivat että eivät mitään kuvia ole saaneetkaan ja saivatkin kun pystyivätkin sensuroimaan. Ja lehdissä luki että siellä itse yksin joku näpräpäätti ei näyttänyt muille ja sitten näyttikin. Ja minä sentään maksan heidän palkkansa ja he ovat minulla töissä, olenhan arkkitehti SAFA/ATL. Eli siten hyvinkin jäävi. Nannyway, sehän oli ihan dadaa. Ja dadadadadadaa.

Ja en tässä nyt tarkoita mitenkään henkilöitä joihin en lainkaan viittaa. Kulttuurinpuoltajat olivat tasan oikeassa lehtikirjoittelussaan että jos ammattikunta ei osaa nauraa itselleen, eletään vaarallisia aikoja.
Ja taas Jose Mukalan aikana Ark-lehti on petrannut paljon, on kriittisempi esim. kohde-esittelyissään ja muutenkin taidepainotteisempi, kultturellimpi ja laaja-alaisempi.

Ja ei SAFAssa mitään vikaa ole, kyllä siellä töitä ammattimme eteen tehdään. Mutta se omituinen kollektiivinen unisono, joka asettuu aina huoneeseen jossa on muutamaa enempi arkkitehti. Sitten ollaan paavillisempia kuin paavi. Tai onpi kuin sosiaalidemokraattinen konsensus tuuliajolla. Kurrista tulee laimeaa piimää.
Paavilainen taas on hyvä. Tekee ja puhuu omaansa.

kkk_kuva2

OH: Huhheijjaa, olipa se karmeata kun tarkemmin muistelee… Onneksi et häiriintynyt selvästinähtävän enempää! Onneksi nyt ovat ajat lienevät paremmat ja nuori ammattikunta laajasieluisempaa ja oikein ihna itseajattelevia ihmisiä. Mainitsit jossain kirjoituksessasi että ammattikuntamme on itseitseään ohjastava lauma, sekä arkkitehtuurin keinovarannoissa eli tyyleissä että ihan käyttäytymiseltään ja aatemaailmaltaan… mitäs sanot tällä? Saavatko ammattikuntamme, sen rakennukset, instanssit ja ilmiöt edelleen kyytiä samalla lailla kuin edellisessä kirjassasi vuodelta 2003 (Arkkitehtuuri – Mitä se on?)

KKK: Jep. Kyllä saavat, ehkä särmikkäämminkin. Mutta pehmeällä kädellä. Torakoitan muodonannollisesti. Että nyt siis nyt tarkkana lukijat, hyvin tarkkana! Tässä se tulee.
Ihan oikeasti, eihän sellaisesta kulttuuriympäristöstä tule mitään, kuten taiteilija Totte Mannes totesi HBL:ssä vastikään, joka määrittelee mitä tehdään, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä!

Ja muistakaa, että kaikki mitä lausun, tai piirrän, on tiukkaa satiiria ja silkkaa ronskia liioittelua, siten kuin kuuluukin, kun kyse on pilapiirtäjästä. Mutta onko siellä sisällä kuitenkin totuuden siemen? Parempi aito kuin keino Siemens!

Ammattikuntamme pahoinvoivin kulkustauti eli lievejannuilmiö on tämä yhteinen, kutsuisin sitä asiayhteyden ymmärrettävyyden takia termillä lahko, kyllä – kuulit oikein lahko, ja sanoisinko tuollaisen ainakin …melkoisen haloon… mittainen omituinen uskonlahko, jossa profeetat ja oppilapsensa sekä muu seulakunta määrittelee itseitsestään valiten aina kulloisenkin ajan oikean arkkitehtuurinhengen, ja ns. muotoympäristön, jota on suurelti noudatettava ja joka on oikeaa arkkitehtuuria. Noudattamalla tätä uskondogmin pyhää vihkivettä ja jopa käyttäytymismallia puhe- ja esiintymistapaan asti, siten ikään kuin tunnustaudutaan tämän lahkon yhteiset pyhät arvot sisäistäneeksi veljeksi. Ja lunastetaan siten se ns. taivaspaikka, ollaan kivasti ”piireissä”. Muutoinhan ei uksi tai suksi Remun kielellä ilmaistuna aukea.

Opiskelijoita kehotan tekemään esim. pienoismallit kaurapuurosta, mieluiten höyryävinä. Tarkoitan tällä sitä, että omalla käsialalla, ja konsensusta ravistaen, jos syytä on. Luovuus löytyy häränpyllylleen heittäytymisestä. Ja anarkiasta, joka on tehtävä nuorena. Ei se enää taitu 80 vuotiaalta.

Erilaisuus on rikkautta, Siksi minä teen vuoroin huonoa, guanoa ja hyvää arkkitehtuuria. Joskus hyvin huonoa mausteeksi, mutta se onkin jo vaikeaa. Aina erinomainen on hyvän pahin vihollinen!

Toisaalta pieni pesä, ja siellä sitten vähälukuiset pienet munat – härmän ikiongelma. Ei vaan arkkitehtuurissa, vaan myös taidekentällä, musiikissa… you name it.

Mutta tämä segregoiva tahtomattaan tai uskossa ryhmäkuri, fyysinen takin- tai keskinäinen ja sisäinen positionvaihto tai henkinen takinkääntäminenhän, kun aatesuunta muuttuu… tietyllä tavalla kuuluu tähän asemaportaissa ja esim. aina pitempien apurahojen samoille henkilöille aina kuin sattumalta uudelleen pomminvarmasti etenevään ammattitaudinkuvaan. Eikös apurahojen kuuluisi osua mahdollisimman monelle? Ja järjestelmän nimenomaan karsastaa ja kavahtaa samoja nimiä. Muu on väärin!

Tämä on myös hauska ja oiva aihe satiirille; jos ajattelemme miten 60-70- luvun a-kiljuissa ja arkkitehtiopiskelijalehdissä, ja esiintymisissään ennen niin kiivaasti kaupallista kerskaliikerakentamista ja gryndereille suunnittelua kritisoineet… tänään eivät juuri muuta teekään. Ps. minulla jossain toimiston arkistoissa visusti jemmassa tuonajan tuomiopäivän messiaiden julistuksia, joita jahka kerkiän, käytän pilakuvissani sitten teemalla ”Ennen ja Nyt, siis naistenlehtien muuttumisleikkien kaltaisesti, missä kohteelle on räätälöity uusi meikki tai kiva uusi ihan look. Siis vasiten Oikeen Tyyliasustus, sano.

Eilispäivän radikaali on tämänpäivän konservatiivi, tai sanoisinko kieliopillisesti oikein translatiivi!

OH: Ja onko tästä vielä jotain, vai siirytäänkö seuraavaan tai piirrä kuva!

KKK: Kuva palaa kohta, Ja äänikin. Muutenhan tämä arkkitehdin homma on ihan kliffaa… ja siis komeata arkkitehtuuriakin tehdään meillä. Ei kahta sanaa.
Mutta.

Taas lieveilmiö; arkkitehtuurimme jälkikäteen uudelleen kirjoittamispyrkimykset, eli historian ”väärentäminen”. Postmodernin ajan töiden katoaminen referensseistä, arkistoista häpeänkö pelossa. Tai tiettyjen radikaaliaikojen tapahtumien uudelleenkirjoittaminen liveeraten kauniimmaksi kuin olikaan, esim Alvar Aallon törkeä kohtelu tai Suomalaisten veljesten. Tai Raili ja Reimä Pietilän, Räike-Kontion jne. Onneksi eivät saaneet kaadettua tai täysin murskattua. Ja kansa nosti maineeseen. Jälki ja rakennuksensa puhuu puolestaan. Ja vieläkin on nostamattomia kuoliaaksivaietettuja helmiä esim ao arkkitehdeiltä, ja monilta muilta. Oletan että Timo Penttilän postuumieepos oikeista ja vääristä arkkitehdeistä raottaa tätäkin puolta…

kkk_kuva3

OH: Nyt heilahdettiin aiheesta jo aika kauas taakse nykypäivästä, mutta tuikea oli välipläjäys! Koetatko pysyä jotenkin aiheessa, pilttuussasi eli aisoissa? Runolaukka tuntuu karkaavan ja käsistä!

KKK: Niin, siis tuohon kysymykseesi vielä, sehän puhuttu kerrallaan noin osapuilleen yksi usko johtaapi suunnilleen ainoaan yhteiseen ”henkeen” eli muotokieleen joka on siis aineeton ja näkymätön mutta leijuu ilmassa heilimöiden esim arkkitehtitoimistojen ilmanvaihtokanavistako?

Käsittämättömintä on että jopa maailmanlaajuisesti arkkitehtien unisono on tässä puhummattakaan muotokielestä, esim similaarissa käytöseetoksessa ja vakavankyynisyydessä keinoälykköimagon antamisessa melko uskomattoman samanlaista. Arne Nevanlinna on tästä unisonosta mainioissa kirjoissaan puhunutkin, tämä tiedoksi ei-lukeneistolle. (Kirja on se, esimerkiksi tämä eepos, mitä voi lukea sängyssä selällään, tabletti taas se jota on luettava loppuilta kyljellään veri toiseen poskeen pakkautuen ja kuola valuen, kun kuva kääntyy kädenheilautuksen takia)

OH: Voiko arkkitehtuurissa tai arkkitehdessä (siis arkkitehdin työtä harjoittaessa) olla ns. kieli poskessa tai voiko siihen sisältyä huumoria? Ovatko arkkitehdit mielestäsi huumorintajuisia?

KKK: Onpi peräti vaarallista, jos arkkitehti nauraa, tai on nauravainen, jopa sukkela. Silloin hän lienee jotenkin minulle käsittämättömällä ammattikunnassa halpa, mutta onneksi ikään kuin vastapainona mieshän se tulee suomessa räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta. Mutta kun se lämmin huumorintajuhan on sivistyneisyyden ja humaaniuden merkki, merkki elämänlämmöstä. Ja etenkin juuri SE, että osataan nauraa myös ittelle. Toivon että tämä eepos auttaa tähän nuhaan, ja että aikaa ja kaljakelluntaa on jo sen verran virrannut vantaassa, että ammattikunta olisi oppinut.

OH: Eli toivoa on. Ja sopii?

KKK: Uskallan kyllä epäillä, että esim. kvanttiteoria, suurin mahdollinen ei-alkuluku sekä maailman synty saavat ratkaisunsa, kissa munii, Rolling Stones lopettaa ja Suomi pääsee jalkapalloilun lopputurnaukseen, ehkä kuitenkin hieman ennemmin.

Mitä huumoriin arkkitehtuurissa eli rakennuksissa tulee, se on hippasen vaikeampi laji, kun vitsi seisoo siinä kovin pitkään. Mutta hyvä vitsi tai detalji kestää, ja se tekee myös ympäristöstä humaanimpaa. Ajattelepa vain esim Jugend-arkkitehtuuria. Minä haluaisin sitä tehdä, mutta kun ammattikunta ei anna. Ei mene läpi. Ottavat kynät veks.

OH : No huh huh! Tämäpäs on virkistävää ja vastaat kovin moninsanaisesti (vink vink) ja vieläpä aivan muusta aiheesta mitä kysyin tai mitä en ainakaan kysynyt. Palataan kirjaan… mitä haluat tällä kaikella sanoa tai kertoa, ja oliko synnyttämisprosessi kivulias?

KKK: Ei se niin kipeätä tehnyt, vaan se tekee kipeäksi, niin kipeäksi että on pakko nauraa. Eli siis tekee hyvää eli gutaa (tulee muuten sanonnasta Guten Tag tai Go´Dag!). Nauru kun parantaa ja rentouttaa. Siis lukijaansa. Kirjailijalle emme voi mitään. Positiivisessa mielessä. Nauruhan rentouttaa, ja paras pilakuva tykittää parhaimmillaan monta epäkohtaa tuusan nuuskaksi ja siis muuttaa maailmaa, korjaa epäkohtia. Kirjahan on silti lempeä, asiat vain on heitetty häränpyllylleen, (ihananpehmeä ja kaunis sana muuten lausua, koettakaapa itse noita l-kirjaimia suussa soljuttaen, pyöristäen ja maistellen! ei ole tällaisia muissa kielissä!) Niin kuin huumorissa tuleekin. Silloin joku asia näyttäytyy uudessa valossa, se avataan esim. kaikelle kansalle, ja sen (miksei kansankin? tahi ammattikunnan) oikeutusta voidaankin uudelleen arvioida. Ja minähän myös yllätän itseni piirtämästä hengen mukaista. Mutta silloin yleensä pysähdyn. Ajattelemaan.

OH: Just just, no mikä muu saa kyytiä? Tai haluat nostaa kirjasta esiin?

KKK: Ajattele nyt – esim. rakennusten filosofisia selityksiä! Tai skabojen arvosteluselityksiä. Anna mä kaikki kestän! Tai siis, nämähän parasta ainesta tällaiselle satiirikolle.

”Rakennusten välinen vuoropuhelu on rouheaa, ja konstailematonta, ja kaupunkikuvaan ja kortteliin syntyy uusi eteerinen jännite, joka on kuin ilmassa juurevasti ponnistaen paikaltaan, ikään kuin historiallisena kerrostumana, vaikka kerroksia on toki vain yksi. Lukuun ottamatta suunnitelman kulmakiveä, hieman rakennusta kookkaampaa suhteikasta tuulikaappia, jonka rakennuksen käyttäjä vaihtoi arkkitehdilta lupaa kysymättä tusinavalmistajan valmismalliston vetokaapiksi”

Uhahahahahahhhehh heh! Mitä toi on, sanokaa se nyt selkosuomeksi, please! Ja sitä paitsi, ei tuo edes merkitse mitään. Aivan turha selitellä massoittelusta, alueen tai kaupunkikuvan voimaviivoista, saati johonkin funktioon muka sidotusta tai siitä ponnistavasta lähtökohdasta.

OH: Apua! Anna vielä yksi esimerkki!

KKK: ” Ensimmäiselle sijalle yltäneen ja yleisen kilpailun voittaneen ehdotuksen keskusaukio, sen kunnalliskodin, poliisitalon, lihanjalostuskeskuksen ja krematoriorakennuskompleksin rajaama verevänjäntevä ja kypsä yhtaikaa avoin ja sulkeva aukio ja rakennusrypästö, sekä niiden yhteiseksi yhteensitovaksi julkisivumateriaaliksi vakaalla maulla valittu tummaksipoltettu karkeapintainen ja pursesaumainen savitiilimuuraus ja rakenneteknisesti mitä funktionaalisimmin näytettyine vetovaijereineen ja pakettinaruineen, viestii nahkoineen päivineen ympäristöönsä, mitä herkimmällä ja rehellisellä tavallaan, ikääntyvien ihmisten kokemusten tuomasta elämänrypyistä, sekä pidätysvaikeuksista (siis poliisitalo)”.

OH : Voi Luoja…

KKK: Ja näitähän näkee. Alvari esim. ei selitellyt rakennuksiaan. Ei ollut tarvis eikä hän sitä halunnut. ” Suunnittelin sen tällaiseksi.” Sitten hän kyllä kirjoitti ja puhui paljonkin, ja mainiosti, ilman mitään papereita. (minulta kysytään myös usein että näytät puhuvan ilman mitään papereita, jonka korjaan että minäkö ilman hullunpapereita?) Mutta ne alvarin filosofiat ja muut hagiasofiat keskittyivät esim luomistyöhön, arkkitehtoniseen ratkaisutapaan, intuitioon ihmisen tai arkkitehdin työskentelyssä jne, esimerkkinä vallan mainio ”Taimen ja vuoripuro” (Trout And Rivulet) – sitaatti.

Rakennus ei siis tarvitse selityksiä, se puhuu olemuksellaan, jos puhuu. Mutta nykyisinhän rakennukset eivät siis äänettömästi puhu, vaan ne jopa keskustelevat toistensa kanssa kaupunkikuvassa. Ihan skeidaa, kun sen kauniiksi puen!

kkk_kuva4

”Opiskelijoita kehotan tekemään esim. pienoismallit kaurapuurosta, mieluiten höyryävinä”, opastaa arkkitehti (SAFA) Kari K. Kuosma.

 

OH: Nyt tämä on pakko lopettaa. Lopuksi, luuletko että teoksesi, jos sitä sellaiseksi uskaltaa luonnehtia hyvällä tahdollakaan, menee kaupaksi ja lukijat ottavat omaksensa?

KKK: Siis Oma tai Opa, Täti tai Seta, muori tai vanha, alannainen tai lekman (myös talonmies Ekman jolle ei saa myydä lauantaisin pilsneriä) varmasti tämän ymmärtää. Ja takaan että naurattaa, tai pidättää naurua. Tulemasta. Ennakkoon on jo mennyt sanoisinko hulppean soivasti… että uskoakseni taitaa jopa painoksen uusiminen siintää edessä. Nöyräksi vetää. Vähän joka suunnasta. Ja suontakin.

Toivotan lukijoille ihanaa alkavaa joulua, ja elämänlämpöistä naurua!

OH: Kiitos. Ylistys ja kiitos! Loppuihan se. Tämä on kuin haastattelisi Povel Rommelia. Tai panssarivaunujaan. Haluatko sanoa vielä jotain nuorille opiskelijoille?

KKK: Jees kyllä haluan. Olkaa omia itseänne. Elekää elekää…uskoko kaikkea mitä uskontotuutena toitotetaan. Lahkonoppeja plagioimalla pääsee kyllä nopeammin piireihin ja onneen. Mutta se onni on särkyvä ja hauras, eikä oma. Prof J.S.Siren sanoi aikanaan yhden opiskelijan harjoitustyöstä, ettei ymmärrä sitä alkuunkaan, eikä itse allekirjoita sellaista tyyliä tai ratkaisua. Mutta, työ on niin hyvin tehty omassa tyylissään, että annan täyden arvosanan, vaikka en sitä ymmärräkään. Se on laajakatseisuutta, ja elämänymmärtämistä, ja muiden hyväksymistä. Ja sitä samaa arkkitehti tarvitsee in everydaywork. Enemmän kuin mitään muuta. Siis remutkaa, tehkää vaikka mitä eri töitä ennen kuin tiedättekään että pyritte ehkä ikinä arkkitehtiosastolle ja opiskelun aikana. Maailmaa rakennetaan ja eletään ihan myös muiden kanssa, kuin vaan konsensusaatteen. Ei sinänsä, ei se henki ja lahko piruuttaan pahaa tee. Ne eivät vain näe ittensä ulkopuolelle. Minä näen ja ihanasti, ja olen jo päittensä sisällä!

Itte teen yhä ihan kaikkea, normaalin jos se kohdallani mitenkään on mahdollista arkkitehdintyön ohella runoja, mainoksia, rock´n´rollia bändin kans kiertäen, taidetta, fudistakin tein kakkosdivariin asti jne. Siksi olenkin sivuraiteella. Ja raiteet ruosteessa.

OH: No siinäpä oli ohjeet! Voitko jo lopettaa?

KKK: Kun teet itse ja sitkeesti omaa linjaa, susta tulee muoti. Oma kynänjälki. Jos seuraat hiippakuntaa, sulla on vain yksi ja muiden muoti. Voima on elämän moninaisuudessa ja -miehisyydessä.

Kun annetaan kaikkien kukkien kukkia, syntyy rikkautta ja jalostunutta kauneutta ja persoonia. Poikuus vahvistaa säännön. Ole aina sielultas lapsellinen, tai sitten olet just sen ikäinen kun todella olet. Se on sitä ihanaa karheutta ja rouheutta, mitä hyvässä arkkitehtuurissakin peräänkuulutetaan. Soita omalla tavallas, ja soita pitkään ja sitkeesti samalla tiellä. Silloin telecasteri ulvoo sielusta, eikä pinnasta. Se ero näkyy ja tuntuu. Kaikkien ei tarvi treenaa ja oppia kaikkee. Jos oot vasenjalkanen, ja se oikee ei opi, kehitä se vasen klabbi niin hyväks et se korvaa kaiken ja ylikin!
Ja ei tosikosti, kynää puristaen; rennoll jalall lähtee parhaat skodet!

Ass easy as that! (=kyllä se p kestää) Duunia, duunia, duunia! Ja laajasieluisuutta. Aina kannattaa miettiä, että onks tää näin? ja miksi?

Kijan tilaus onnistuu näppärimmin oheisen linkin kautta:

http://www.valopaino.fi/fi/nauretaanpas-arkkitehtuurille

(ISBN 978-952-67156-3-6 / Kustantaja Desibelius Publishing / Julkaisija Ovara OY / Kirjapaino Valopaino Oy / www.desibelius.com)