VIIKKOTIEDOTE 46/2020

0

Tiedottajan terveiset

 

Vaaliviikko on saapunut keskuuteemme,

jäiks!

Muistan hyvin vuoden takaisen jännityksen virtaavan kehon läpi koko viikon miettiessäni mihin pestiin sitä uskaltautuu vuodeksi sitoutumaan. Niinhän siinä sitten kävi että pienen ystävällisen rohkaisun jälkeen tuttu nimi ehdotettiin tiedottajan virkaan ja nyt 12 kuukautta myöhemmin tuntuu edelleen hyvältä kirjoittaa näitä mietteitä. Päätös lähteä mukaan tuntui sillon suurelta ja olihan se, mutta näin jälkiviisaana voin todeta sen olleen ainut oikea. Hallitus ja kiltatoiminta antaa aina enemmän takaisin kun se ottaa!

 

Kannustaisin kaikkia uskaltautumaan mukaan killan toimintaan, sillä toiminta on aina jäsentensä näköistä ja jokaisen kiltalaisen mukana tuomat voimavarat ovat korvaamattoman tärkeitä <3

nähdään keskiviikkona


 

Miten voin hakea raadin jäseneksi?

Voit asettua ehdolle sekä selata ehdolle asettuneiden hakemuksia täältä. Ehdolle voi asettua myös vielä vaalikokouksessa jos haluat miettiä siihen asti!

Vaalit järjestetään etänä Zoomissa klo 15:30, ja linkki aukeaa klo 15.00.  Nettisivuilta löydät kootusti kaiken vaaleihin liittyvän, kuten pestiesittelyt.

Tärkeää!! Sujuvoittaakseen vaalikokousta olisi ensisijaisen tärkeää että mahdollisimman moni hakija täyttäisi etukäteen hakemuksen. Näin säästämme arvokasta aikaa vaaleissa mikä palvelee kaikkia ✌🏼

 


 

I Yleistä

Laitos ja koulun tilat

II Tapahtuu

Ehdokasilta 9.11.
Arkkitehtikillan vaalikokous 11.11.
Fuksisitsisimulaatio 10.11.
AK x NuDe Coffe Break 12.11.
Majasäätiön vaalikokouks 17.11.
Vistan vaalikokous 18.11.
Rakennusalan kesätyöwebinaari 25.11.
Vahasen Podcast

III Työtarjouksia

Killan nettisivulta
Cereerwebin työtarjoukset


I Yleistä

Laitos ja koulun tilat:

Hyödyllisiä linkkejä tiedonhakuun poikkeusoloista:

AYY:n päivittyvä tiedote: https://www.ayy.fi/fi/aalto-yliopiston-ylioppilaskunta-ehkaisee-koronaviruksen-leviamista-muutoksia-aukioloaikoihin-ja

Aallon ohjeistukset: https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta

THL:n ohjeistukset: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

 https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta
https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=28418552

https://www.aalto.fi/fi/oppimiskeskus/palvelumme-poikkeustilanteen-aikana 
https://www.aalto.fi/fi/kampus/kampusravintolat-ja-kahvilat

II Tapahtuu

Ehdokasilta
Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja jännitys tiivistyy!
Kutkuttaako ajatus kilta-aktiiviudesta?
Tule esittäytymään ja kertomaan halukkuudestasi lähteä killan toimintaan mukaan! Ehdokkailla on mahdollisuus pitää minuutin puheenvuorot pesteittäin tapahtuman alussa. Voit myös tulla kuuntelemaan ehdokkaiden esittäytymisiä ja rennosti haastattelemaan pesteihin pyrkijöitä. Ehdokasillassa keskustellaan myös killan tulevasta vuodesta!
Tässä vaaleihin liittyvät tapahtumat kokonaisuudessaan:
9.11. Klo 17 Zoom // Ehdokasilta
11.11. Klo 15:30 // Vaalikokous (hallituspestit + vastuu-toimihenkilöt valitaan). Kokous järjestetään etänä Zoomissa!

Arkkitehtikillan vaalikokous
Vuodenvaihde lähestyy vauhdilla ja täten on aika asettua ehdolle Arkkitehtikillan raatiin (hallitukseen ja toimihenkilöpesteihin) tulevalle toimikaudelle 2021!
Lähde rohkeasti mukaan Arkkitehtikillan raatiin 2021! Lisää tietoa löydät Arkkitehtikillan nettisivuilta. Killassa pääset tekemään monenlaisia juttuja oman kiinnostuksesi mukaan.
Huom! Vaikka et itse olisikaan lähdössä mihinkään virkaan ehdolle, paikalle kannattaa ehdottomasti tulla äänestämään oikeat ihmiset oikeisiin virkoihin. Juuri sinun äänesi voi olla se ratkaiseva. Fuksit saavat kokouksesta myös pakollisen pisteen fuksipistekorttiin. Äänioikeutettuja ovat vain killan varsinaiset jäsenet, ja jäsenyys tarkistetaan Zoomissa odotushuoneessa ennen kokoukseen pääsyä!
Osallistuminen
Vaalit järjestetään etänä Zoomissa klo 15:30, ja linkki aukeaa klo 15.00. Olethan ajoissa paikalla, sillä jokaisen osallistujan jäsenyys tarkistetaan odotushuoneessa ennen kokoukseen pääsemistä!
Killan nettisivuilta osoitteesta löydät kootusti kaiken vaaleihin liittyvän. Sieltä löydät kaikki pestiesittelyt, voit asettua ehdolle sekä selata ehdolle asettuneiden hakemuksia (hakemuksia julkaistaan 2.-10.11.). Ehdolle voi asettua myös vielä vaalikokouksessa!
Instagram (arkkitehtikilta)
Pestiesittelyitä löytyy arkkitehtikillan instagramista nimellä Arkkitehtikilta. Käy kurkkaamassa edellisten toimijoiden esittelyt!
IG: hallitus-esittelyt 12.-27.10.
IG: toimihenkilöesittelyt: 30.10. Alkaen
Telegram
Seuraa killan chattia, myös siellä hypetetään vaalisyksyä! Ryhmä on suljettu, joten kysy lisää puheenjohtaja (at) arkkitehtikilta .fi

Tapahtuma  https://www.facebook.com/events/665488327712334/ 

Fuksisitsisimulaatio

Sitsisimulaatio, seuraava koetus historiallisesta lauluillasta selvinneille fukseille. Tapahtumassa fuksit pääsevät totuttelemaan sitsaamisen saloihin hyvän ruoan ja laulelon saattelemana.

10.11. klo 18.30 –>

AK x NuDe Coffe Break

AK x NuDe Coffe Break 12.11. klo 12.00-12.30

Onko sinullakin ikävä Kiltis-naapureita? NuDe ja AK hörppii kahvia yhteisen zoomin äärellä torstaine 12.11. klo 12-12.30! Nähdään siellä (linkki telegramissa)! Tapahtumakieli on englanti!

 –

Majasäätiön vaalikokous
Tervetuloa Majasäätiön vaalikokoukseen!
Kokous pidetään 17.11. kello 18 JMT 3 pelitilassa (Jämeräntaival 3 C, 02150 Espoo).
Kokoukseen järjestetään mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä
(Zoom-linkki tulee TÄHÄN)
Paikalle saapuvia toivotaan käyttämään kasvomaskia, tilassa on 15 henkilön rajoitus.
Osallistujamäärän kartoittamiseksi pyydämme täyttämään lyhyen lomakkeen (https://forms.gle/dcTqWgZJ96apUwNr5)
Vaalikokouksessa valitaan Majasäätiölle hallitus sekä toimihenkilöt. Säätiön hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, sihteeristä, rahastonhoitajasta, AYY:n edustajasta sekä Arkkitehtikillan valitsemasta Majavastaavasta.
Kaikille valituille on kokousessa luvassa skumppaa!
Esittelemme pestejä Arkkitehtikillan Majan Instagram-tilillä @arkkitehtikillan.maja
Pesteistä ja toiminnasta voi myös kysyä Arkkitehtikillan Majavastaavalta Pietarilta telegramin kautta @pietsuu
Majasäätiö on Arkkitehtikillan Majaa hallinnoiva ja hoitava säätiömuotoinen porukka. Majasäätiöläiset ovat Arkkitehtikillan jäseniä ja toiminta on monessa mielessä kiltatoimintaan verrattavaa rentoa vapaaehtoistoimintaa. Toimintaan kuuluu säätiön ja Majan vuokrauksen pyörittämistä sekä ennen kaikkea paljon erilaista puuhailua ja toiminnan kehittämistä.
Rakennusalan kesätyöwebinaari 25.11.

Tervetuloa mukaan Vahanen-yhtiöiden ja Insinööriliiton kesätyöwebinaariin. Webinaarimme pääpuhujana on futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen. Hänen puheenvuoronsa koskettaa tulevaisuuden lukujärjestystä! Lisäksi tarjoilemme tietoa insinööriopiskelijoiden palkoista, annamme vinkkejä kesätyöhakuun sekä työhakemuksen ja CV:n tekemiseen sekä kerromme Vahasen kesätyöpaikoista.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään perjantaina 20.11. Lähetämme sinulle osallistumislinkin muutama päivä ennen tapahtumaa.

Lisää webinaarista täältä

 –

Vahanen Podcast

Miten kaupat ja kauppakeskukset saadaan kukoistamaan? Miten viihderakentaminen muuttuu ja mitä haasteita ala kohtaa? Kauppakeskusten ja kauppojen uhista, mutta ennen kaikkea mahdollisuuksista on keskustelemassa liikerakentamisen suunnittelujohtaja Esa Piispanen Innovarch Oy:stä.

Naulan kantaan on Vahanen-yhtiöiden podcastsarja, jossa keskustellaan rakentavasti kiinteistö- ja rakennusalan kiinnostavista aiheista. Sarjassa pääsevät ääneen rakennetun ympäristön parissa työskentelevät asiantuntijat. Ohjelmaa juontaa tv:stäkin tuttu johtava neuvonantaja ja arkkitehti Juha Lampi.

Vahasen podcasti kuunneltavissa täältä

 –

III Työtarjouksia