Rak ja Ak saunoo -tapahtuman zumbahetki viime viikolla.
Hei! Viikon avaa keskustelu opiskelijoiden eduista, pistäydy siis tänään halutessasi TOKYOn banderollityöpajalla taiteilemassa ajatuksiasi. Ja mikäli viikonlopun ohjelma on vielä auki, muista että Majatalkoisiin ovat kaikki tervetulleita puuhastelemaan ja viettämään aikaa. Vielä ehtii mukaan!
Seuraavan viikon aikana tapahtuu
ma 7.3. TOKYOn banderollityöpaja
ke 9.3. Ilmoittautuminen Tuhannen ja yhden yön -sitseille
ke 9.3. Yhteislähtö opintotukimielenosoitukseen
to 10.3. YouTube-ilta
pe 11.-13.3. Majatalkoot
ma 14.3. Kiltapäiväkerho: Rastipankki
ti 22.3. AK:n yhteislähtö Teekkarispeksiin
ma 7.3. TOKYOn banderollityöpaja
Opintotukiin ollaan jälleen puuttumassa ja leikkauksia vastaan järjestetään mielenosoitus Helsingissä 9.3. klo 13! Tule purkamaan hallituksen leikkauspolitiikan aikaansaamat höyryt banderolleihin TOKYOn taiteilijoiden opastuksella! Banderollityöpaja järjestetään ma 7.3. klo 17 ja paikkana toimii pelitila Otaniemessä (Jämeräntaival 3 A). Kaikki banderolleihin tarvittavat välineet ovat jo paikalla odottamassa, joten pelitilaan ei tarvitse raahata kuin itsensä sekä vapaavalintaiset ruokansa ja juomansa ja kaverinsa!
Tapahtuma Facebookissa
ke 9.3. Ilmoittautuminen Tuhannen ja yhden yön -sitseille
Keskiviikkona 23.3. Otaniemen Rantasaunan täyttää suitsukkeiden tuoksu ja kamanja-soittimen sulosoinnut. Juhlimme hämärässä illassa arabialaiseen tapaan ja testaamme sitsikulttuurin rajoja. Saavu siis haaremihousuissasi tai sharissasi kokemaan Aladdinin maailman ihmeitä ja kuulemaan tuhannen ja yhden yön veroisia tarinoita! Luvassa tuoksujen täyteinen, hämyinen sekä makunystyröitä hivelevä ilta. Kokkarit alkavat Rantasaunalla klo 18.30 ja sitsit starttaavat klo 19. Varustele kamelisi ja saavu yksin tai haaremisi kanssa ja koe aromikkaan arabian henkäys. Ilmoittautuminen aukeaa ke 9.3. klo 12 Inkubion Ilmomasiinassa täällä. Paikkoja on kummallekin killalle 25!
Tapahtuma Facebookissa
ke 9.3. Yhteislähtö opintotukimielenosoitukseen
Kilta järjestää yhteislähdön opintotukimielenosoitukseen, joka järjestetään 9.3. klo 13 Senaatintorilla. Tavataan kiltahuoneella klo 11.50 ja hypätään siitä bussiin, johon ehditään ja mahdutaan. Päälle voi halutessaan laittaa haalarit ja mielenosoituksessa voi päähän laittaa teekkarilakin, jos sellaisen omistaa (Teekkarijaosto on myöntänyt lakinkäyttöluvan).
to 10.3. YouTube-ilta
Oletko viettänyt liikaa aikaa Youtuben oudossa osassa? Haluatko nähdä kaikki hauskimmat, häiritsevimmät tai päräyttävimmät pätkät mitä legendaarisella videopalvelulla on tarjota? Saavu siis kiltahuoneelle 10.3. Youtube-videomarathoniin, jossa katsomme kaikki kiltalaisten lähettämät videot ja äänestämme parhaat! Tarjolla on myös pientä purtavaa ja juotavaa. Voit osallistua videokilpailuun lähettämällä 1-3 haluamaasi Youtube-videota tänne.
Tapahtuma Facebookissa
pe 11.-13.3. Majatalkoot
Jipii, majatalkoot tulevat taas! 11.-13.3. järjestetään Majatalkoot. Perjantai-illasta sunnuntaipäivään on tiedossa kaikenlaista puuhaa ja oleskelua Majalla Sipoossa. Mukaan tarvitset ulkotyöskentelyyn sopivat talkoovaatteet, makuupussi/lakanat, saunomistarvikkeet ja omia virvokkeita/naposteltavaa on aina mukava olla mukana. Täytä ilmoittautumislomake, jotta kaikille riittäisi ruokaa ja virtaa puuhastella! Mukaan voi tulla myös osaksi aikaa jos ei koko viikonlopuksi ennätä! Ilmoittautuminen täällä.
Tapahtuma Facebookissa
ma 14.3. Kiltapäiväkerho: Rastipankki
Kiltapäiväkerhossa pääset visioimaan miten Arkkitehtikilta näkyy lukuisissa Aallon ja Otaniemen laajuisissa tapahtumissa. Ideointia on vauhdittamassa pieni naposteltava ja hyvä seura, joten nähdään kiltapäiväkerhossa!
Tapahtuma Facebookissa
ti 22.3. AK:n yhteislähtö Teekkarispeksiin
Etkö ole vielä varannut lippuasi vuoden 2016 Teekkarispeksiin? Liity joukkoon parhaaseen aikaan parhaassa seurassa, kun Arkkitehtikilta järjestää yhteislähdön speksiin tiistaina 22.3.! Lipun varaamisen voi hoitaa omatoimisesti täällä. Lippuja on rajallisesti, joten toimitaan ripeästi.
Tapahtuma Facebookissa