Maisterimestarin tehtävänä on toivottaa uudet arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, sekä sisustusarkkitehtuurin maisterifuksit tervetulleeksi Otaniemeen. Yhdessä Mestaritutorin, ISOneuvoksen, sekä muiden maisteritutorien avulla hän vastaanottaakin suuren määrän etenkin kansainvälisiä opiskelijoita ja tutustuttaa heidät Suomeen sekä Aallon opiskelijakulttuuriin. Maisterimestarin tehtäviin kuuluu siis killan hallitustehtävien lisäksi mm. maisterioppaan tekeminen, orientaation järjestäminen ja maisteriopiskelijoiden opintojen alkuun liittyvien asioiden järjestely sekä pitkin lukuvuotta tapahtumien organisointi. Maisterimestarin pesti on Fuksikapteenin tavoin puolentoista vuoden mittainen päättyen mahdolliseen Wappuun. Apuna pestissä on kuitenkin AYY:n kokoava Kansainvälisyystoimikunta (KvTMK), koko killan Uusien opiskelijoiden -sektori, maisteritutorit, sekä  Mestaritutori, joka on Maisterimestarin apuna koko pestin ajan.

Takaisin killan virkoihin