1930-luvun alussa syntyi silloisessa Arkkitehtuuriklubissa, nykyisen Arkkitehtikillan edeltäjässä, ajatus saada opiskelijoilla yhteinen piilopaikka, johon voi livistää silloin kun opiskelu tulee rasitukseksi ja professorien ilmeet eivät vieläkään enteile pikaista valmistumista.

Aikaa kului ja tuota pikaa huomattiinkin, että 20 km säteellä Helsingin keskustasta on jokainen pienikin maanpala varattu ja että niistä pyydettiin uskomattomia, jopa 25 markan neliömetrihintoja. Sittemmin keväällä 1935 löytyi mies nimeltä Eemel Lindholm, joka tarjosi Sipoosta Mörtträsketin rannalta tonttia sopuhintaan 53 penniä neliömetriltä, ja majatoimikunta tarttui tilaisuuteen. Maiden omistajaksi syntyi samana keväänä Arkkitehtuuriklubin Majasäätiö, koko Majan omistaja ja isännöitsijä.

Keväällä 1935 AK julisti jäsenilleen kilpailun, jonka tarkoituksena oli synnyttää AK:lle oman majan piirustukset. Tulokset eivät kuitenkaan olleet tyydyttäviä, joten julistettiin uusi kilpailu paremmin tuloksin. Voittoehdotus oli Niilo Pulkan. Maja päätettiin kuitenkin rakentaa II:n palkinnon saajan S. Hytösen ehdotuksen mukaan.

Vanha Maja sisälsi tilavan olohuoneen, makuuhuoneita 25 hengelle, keittiön, majamiehen huoneen, erillisen saunan ja dubblettipikkukamarin. Toiminta oli vilkasta etenkin 40- ja 50-luvuilla, ja vieraskirjoista sekä muista lähteistä päätelleen se oli opiskelijoiden lempilapsi. Moni tämän päivän nimekäs arkkitehti onkin osallistunut Majasäätiön toimintaan tai viettänyt unohtumattomia hetkiä Majalla.

Majan sijainti suhteellisen kaukana Helsingistä rajoitti kuitenkin sen käyttöä, ja etenkin Dipolin valmistuttua Otaniemeen Majan suosio laski roimasti. Vajaakäyttö sekä ympäristön asunnottomat koituivatkin Majan kohtaloksi. Vanhan Majan sauna paloi helluntaina 1961, ja jo huonokuntoiseksi päässyt Maja koki saman kohtalon kesällä 1973.

 

Majan uusi tuleminen

1980-luvun alkupuolella innostuttiin ajatuksesta rakentaa uusi Maja Arkkitehtikillan virkistyskäyttöön. Uudesta majarakennuksesta järjestettiin suunnittelukilpailu vuonna 1982. Toteutettavaksi valittiin Seppo Sivulan, Peter Verhen ja Anneli Paloniemen laatima ehdotus. Suunnitelman mukaiset sauna ja puuvaja valmistuivat hieman mukaillussa muodossa vuonna 1992. Itse majarakennusta ei kyseisen ehdotuksen mukaan toteutettu, sillä myöhemmin se todettiin sopimattomaksi Arkkitehtikillan käyttötarkoituksiin ja olevan jo menneen päivän arkkitehtuuria. Vuodesta 1992 päärakennuksen paikalle onkin rakennettu rakennusopin harjoitustyöhön perustuvaa suunnitelmaa, jonka mukauttivat tarkoitukseen sopivaksi Kimmo Lylykangas ja Nina Välkepinta.

Uusi Maja sai fyysisen alkunsa, kun Kimmo Lylykangas ja Nina Välkepinta valoivat sille perustan keväällä 1993. Rakentamisen alkuvaiheessa tärkeän panoksensa antoi Vantaan ammattikoulun rakentajalinja, jonka lakkauttamisen jälkeen Majan rakennustyö jäi kuitenkin pelkästään arkkitehtiylioppilaiden pakollisen rakennustyömaa- harjoittelun sekä eri tahoilta saatavien lahjoitusten varaan. Aluksi kaikki sujuikin hyvin, kun työvoimatoimistosta löytyi taitavia rakennusmestareita ohjaamaan harjoittelua ja opiskelijat saivat valtiolta harjoittelupäivärahaa. Nousukauden tultua harjoittelurahaa ei enää herunut ja opiskelijat karkasivat rahakkaampien työtehtävien perässä muualle. Maja jäi kesken.

Uuden vuosituhannen koittaessa Majassa oli harmaat hirsiseinät, komea kuusilankkulattia, ainutlaatuiset väli- ja vesikatot, komea varaava takka piippuineen sekä paikoilleen asentamattomat mittatilaustyönä tehdyt ikkunat ja ovet. Ulkoverhous oli tekemättä, samoin keittiön varustelu sekä sisustus- ja viimeistelytyöt. Periksi ei annettu, vaikka majan tilillä olikin rahaa ainoastaan pakollisiin kuluihin. Uutta puhtia rakennustöihin saatiin nostamalla laina takaamaan Majan valmistuminen ennen rakennusluvan umpeutumista ja sakkojen lankeamista ja näkyvää jälkeä saatiin aikaan vuonna 2000.

Päärakennuksen valmistuttua käytiin jälleen jo ränsistyneen saunan kimppuun. Koko saunarakennuksen sisustus uudistettiin, löylyhuoneen järjestelyä parannettiin ja huonosti toteutetut rakenteet uusittiin. Työ oli jälleen hidasta ja tehtiin osittain ulkopuolisen työvoiman ja lainarahan turvin. Samaan aikaan jatkettiin päärakennuksen sisustamista, ja Maja saatiin lopulliseen käyttökuntoon viimein vuonna 2003, kymmenen vuotta rakennustöiden aloittamisen jälkeen.

© Arkkitehtuuriklubin Majasäätiö 2018