Tekijä: Timo Paananen
-
Kevään pääsykoe -pique-nique
Raskaan pääsykoeviikon lopuksi Arkkitehtikilta vei kokelaat Suomenlinnaan viettämään perinteistä pääsykoe -pique-niqueta torstaina 5.6. Sää oli aurinkoinen ja jo ensimmäisessä yhteislähdössä saatiin reilun kokoinen seurue tapahtumapaikalle. Myöhemmin illan mittaan niin kokelaita, kuin vanhempia opiskelijoitakin saapui tasaisena virtana Suomenlinnaan. Illan ohjelmassa oli lähinnä tutustumista ja yhteistä jutustelua. Arkkitehtikilta tarjosi pientä pique-nique -evästä kokelaille ja illan viilennyttyä jäljellä…
-
Galleriassa uusia kuvia
Moikka kaikki. Galleriaamme on lisätty paljon kuvia! Kiitos dokumentoijalle. Kaverisitsit Väärinymmärrettyjen sitsit Kenttäkurssi Majan leffailta
-
Ensimmäinen projektiraha myönnetty!
Arkkitehtikillan hallitus on tällä päivämäärällä avoimessa kokouksessaan päättänyt myöntää 750e projektirahan killan oman videotykin hankkimiseksi. Perusteluina tuen myöntämiselle mainittiin kiltapäiväkerhojen kiltis-työpajoissa esille tulleet toiveet kiltahuoneen pysyvästä projektorista, jonka käyttö olisi mahdollista myös majan elokuvailloissa. Hallitus koki, että projektori on mielekäs sijoitus helpottamaan ja laajentamaan nykyistä toimintaa, sekä parantamaan kiltahuoneen käytettävyyttä. Projektirahan suuruus päätettiin mitoittaa laadukkaan keskihintaisen…
-
Laitoskokoukset avoimia opiskelijoille!
Tästä lähtien arkkitehtuurin laitoksen laitoskokoukset ovat opiskelijoille avoimia! Paikalle kannattaa saapua kuulemaan laitoksen ajankohtaisista asioista, kyselemään kiperiä kysymyksiä, tai nauttimaan aamiaistarjoilusta. Seuraava laitoskokous on tiistaina 27.5. klo 9.00 – 12.00 Miestentie 3:n toisessa kerroksessa. Yhtenä käsiteltynä aiheena oli Aalto-yliopiston palveluiden yt-neuvottelut, joista liikkuneita huhuja selvennettiin, ja tarkempaa tietoa neuvotteluiden etenemisestä jaettiin. Tavoitteena neuvotteluissa on järkevöittää yliopistojen yhdistymisen jälkeistä palvelutilannetta…
-
Viikkotiiviste 6.5.2014
Wappu on lusittu ja leffailta majallakin on ohi. Kesä lähestyy, mutta vielä on kevättä jäljellä. Viikonloppuna ystävämme Fyysikkokillasta ja Aavasta järjestävät Ihmiset vs Zombit-pelin toisen kerran. Luvassa on tiukkoja taisteluita, yllätyksellisiä tapahtumia sekä ikimuistoisia kokemuksia uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Ensi viikolla Arkkitehtikilta järjestää kaksi tapahtumaa. Kiltasitsit, eli kaveristsit keskiviikkona ja Ruduksen kanssa yhteystyössä Bathouse-työpajan…
-
Wapputiiwiste 28.4.2014
Wappuviikko on täällä! Nyt on paljon kuhinaa meneillään. Huomenna 29.4. fuksien Wappu alkaa Fuksipeijaisten ensimmäisellä osalla. Dipolin 1-salin ovet avautuvat klo 17.00, joten saavu mukaan kannustamaan fukseja sekä katsomaan huikeita esityksiä! Katsomossa tunnelma on varmasti katossa ja väkeä tunkee paljon paikalle, joten saavu katsomoon hyvissä ajoin. Fuksien 10 minuutin speksejä nähdään illan aikana yhteensä 13…
-
Kannustamaan arkkitehtikiltaa sitkilpaan tänään!
Yllä:Taiteilijan näkemys sitsikilvan etenemisestä tänään klo 14 Hoi! Kannattaa tulla kannustamaan Arkkitehtikiltaa perinteisissä Wappua edeltävissä sitsikilpailussa tunnin päästä alvarinaukiolle! Teemana pesät, munat sekä kukot ja muut hyötylinnut! Vastaa myös viikon kysymykseen sivun sivupalkissa.
-
Viikkotiiviste 21.4.2013
Viikkotiivisteessä tänään tiivistetty paketti viikon tapahtumista. Tiistai 22.4. klo 15-20 Akateeminen Wartti, Alvarin aukio. Akateeminen Wartti on korkeakouluopiskelijoiden rento ja vauhdikas viestijuoksu, jossa 15 minuutin aikana joukkueet pyrkivät etenemään mahdollisimman pitkälle. Swagit esiintymässä! klo 19:33 RWBK:n Wappukonsertti, Smökki Keskiviikko 23.4. Jäynien esittely, Tule tsekkaamaan vuoden hervottomimmat ja kutkuttavimmat jäynät M-saliin keskiviikkona 23.4. klo 15.00! Luvassa myös ylläreitä! Sali…
-
SAFA ja TEK Kiltakahveilla
Tällä kertaa kiltakahveilla vierailivat SAFAn opiskelija-asiamies Noora Laak ja TEKin Teekkariyhdysmies Lauri Ikonen. Jaossa oli tärkeitä eväitä työelämää varten, mutta jos missasit kiltakahvit, ei hätää! Oheinen pdf-esitys kannattaa ehdottomasti lukaista läpi! 2010safamatkaopastyelmn_valmis
-
Laitosjohtajan kyselytunti
Viimeisimmillä kiltakahveilla torstaina 10.4. vieraana oli laitosjohtaja Antti Ahlava, joka kertoi Arkkitehtuurin laitoksen ajankohtaisista aiheista opiskelijoille. Tilaisuudessa oli enimmillään kolmisen kymmentä kiltalaista kuuntelemassa ja esittämässä kysymyksiä. Kaikenkaikkiaan tilaisuus oli onnistunut, ja professori Ahlavan kanssa päätettiin pitää kyselytunteja säännöllisin väliajoin kiltakahvien yhteydessä. Keskustelunaiheita olivat mm: Aalto ARTSin uuden rakennuksen tilatSovittiin, että Kilta muodostaa laitoksen kanssa yhden…
