Puhiksen terveiset elokuulle

AK:n varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja Otaniemen katoilla

Huomenna on elokuun ensimmäinen päivä. Toisilla se ei kesätyöputkea paljon hetkauta, joillain toimistojen lomakuukausi on juuri loppunut ja jotkut kenties tippuvat kesälomapuusta vasta elokuun lopussa, kuin taannoisessa itiksen mainoksessa konsanaan. Uusien opiskelijoiden tulo lähestyy, fuksikapteeni on jo postaillut ekan videonsa nettiin, hallitus vastailee kattavaan doodleen, raati pohtii Aalto Partyn rastin aihetta. Triathlon-ottelu ja MAIK-varaslähtö ovat kolmen viikon päästä. Syyslukukausi pamahtaa pian villiin käyntiin tapahtumineen ja aijankohtaisine aiheineen. Jäsenillä ja erityisesti aktiiveilla on paljon hauskaa ja mielenkiintoista horisontissa kun raati alkaa toteuttaa taas Arkkitehtikillan koko toiminnan kirjoa. Usein syyskausi onkin ollut kilta-aktiivien parasta aikaa, kun kevään kokemus pohjalla pääsee aloittamaan syksyn uudella innolla!

Uutuuksina kevääseen verrattuna voisin mainita, että saamme  heti syksyn alussa vieraita Kööpenhaminan taideakatemiasta, viestintästrategia astuu voimaan ja Arkkitehtikillan 107.:n vuosijuhlan Wähäjoulun suunnittelu pyörähtää kunnolla käyntiin (kuulema jo elokuun puolella on sponssiryhmäkin toiminnassa ;D). Wähiksen tekoon kannattaa lähteä mukaan oli sitten fuksi, toimari tai rivijäsen. Vuosijuhlamme on tunnettu omaperäisyydestään ja on hieno kokemus olla mukana toteuttamassa sitä ja antamassa päräyttävään kokonaisuuteen omien kättensä jäljen. Tietenkin kaikilla hallituksen jäsenillä olisi paljon kerrottavaa siitä, mitä uutta syksy tuo tullessaan killan eri sektoreilla, mutta antaa heidän paljastaa suunnitelmansa itse, kun sen aika on ;)

Kernaasti kopoilevana* puhiksena odotan tietenkin myös korkeakoulun kehitysseminaareihin osallistumista jo nyt elokuussa, yhteistyötä TOKYO:n ja muiden Aallon yhdistysten kanssa, mutta myös tapahtumayhteistyötä yritysten ja opiskelijajärjestöjen kanssa Kannunvalajia tai muita Suomen arkkareita unohtamatta. Vilkaiskaapa killan kalenteria ja huomaatte, ettei teille tule ainakaan tylsää syksyllä! Pian saamme taas laulaa sitsilauluja myöhään yöhön, keittää kahvia kiltiksellä (omat jäljet siivoten), tuntea Paperin** sormiemme välissä, tutustua kansainvälisiin arkkitehtiopiskelijoihin, näkeä, kokea ja oppia uutta… Otaniemikin muuttuu, kun heti lukukauden alkajaisiksi tulemme huomaamaan uuden kylteripopulaation muuttaneen Otaniemen kampukselle. Uutta on myös Ainon aukion viereen ilmaantuva valtava monttu, minne ARTS:n uutta rakennusta eli meidänkin tulevia opiskelutiloja aletaan rakentaa. Elämme jännittävää muutosten aikaa. Kuka enää malttaa odottaa syksyä?

Siihen asti ihanaa kesää!

Lukukauden alusta sekä usien ja vanhojen tuttujen näkemisestä iloiten,

Puheenjohtajanne Säde

 

*Kopo = koulutuspolitiikka, sanaa ”kopoilu” käytetään usein tarkoittamaan opiskelijaedunvalvonnan harjoittamista

**Paperi = Arkkitehtikillan kiltalehti, jolla on mahtava toimitus, jonka toimintaan kannattaa lähteä