Viimeisimmillä kiltakahveilla torstaina 10.4. vieraana oli laitosjohtaja Antti Ahlava, joka kertoi Arkkitehtuurin laitoksen ajankohtaisista aiheista opiskelijoille. Tilaisuudessa oli enimmillään kolmisen kymmentä kiltalaista kuuntelemassa ja esittämässä kysymyksiä. Kaikenkaikkiaan tilaisuus oli onnistunut, ja professori Ahlavan kanssa päätettiin pitää kyselytunteja säännöllisin väliajoin kiltakahvien yhteydessä.
Keskustelunaiheita olivat mm:
Aalto ARTSin uuden rakennuksen tilatSovittiin, että Kilta muodostaa laitoksen kanssa yhden rintaman uusien tilojen suunnitteluun vaikuttaessa. Ahlava lupaili selvitellä mahdollisuutta kokoustaa yhdessä Verstas-arkkitehtien kanssa, jotta laitoksen henkilökunnasta ja opiskelijoista löytyvä tila-tietotaito, ja kosketus kouluelämään saadaan hyötykäyttöön.
Killan suurena huolena uusien tilojen suhteen on ollut tilaohjelmasta puuttuvat yhdistystilat. Uuteen rakennukseen kaavaillaan tilasäästön vuoksi vain yhtä koko korkeakoululle yhteistä 40m2 opiskelijatilaa. Vielä toistaiseksi Arkkitehtikillalle on väläytelty mahdollisuutta, että nykyinen kiltahuone säilyy – ainakin toistaiseksi paikallaan. Laitosjohtaja kuitenkin huojensi ahdistuneita opiskelijoita lupaamalla, että tarvittaessa laitos luovuttaa jonkin tilan Arkkitehtikillan käyttöön.
Tilakeskustelussa sivuttiin myös nykyisten tilojen ongelmakohtia, kuten Miestentien kahvion omituisia käyttöaikoja. Kiltakahveilla saatiin kuitenkin kuulla iloinen uutinen, että kahvion käyttöaika on nyt muutettu ympärivuorokautiseksi, mukaanlukien viikonloput. Tämä mahdollistaa omien ruokien valmistamisen koululla niihinkin aikoihin, kun opiskelijaruokalat ovat kiinni. Killan voimakas lobbaus aiheesta on siis kannattanut!
Muutokset opintojen kulussa
Paljon huomiota keskusteluissa sai myös tutkinnonuudistus ja HOPSauksen ulottaminen koskemaan kaikkia opiskelijoita. Tulevaisuudessa henkilökohtainen opintosuunnitelma tehdään jokaiselle opiskelijalle, ja vastuun työstä kantaa fokusryhmien vastuuopettajat tai professorit. Halloped-sektori toivoo, että HOPS-organisaatio saadaan laitoksen puolesta syksyyn mennessä toimimaan.
Syksyllä muuttuu muutama muukin asia. Monille uutena tietona tuli, että syksystä alkaen opintosuorituksien kirjaus muuttuu siten, että kurssille ilmoittautuneet saavat palautuspäivään mennessä valmiista materiaalista arvosanan, eikä kurssia voi enää aiempaan tapaan vain jättää kesken. Näin parannetaan kurssien läpäisevyyttä. Tämä kannustanee opiskelijoita suunnittelemaan kurssivalikoimansa huolellisemmin etukäteen, ja suorittamaan kurssit loppuun, jos ne on aloitettu. Korotusmahdollisuuksiakin tarjotaan suurimmille perfektionisteille.
Lisäksi keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää fokusryhmittäiset työpajat killan keräämän kurssikyselyn tulosten työstämiseksi. Tavoitteena olisi muuttaa palaute näkyviksi muutoksiksi yhdessä henkilökunnan kanssa. Kurssikyselystä ja sen purusta pyritään tekemään kerran tai kahdesti vuodessa toistuva tapa.