Nettisivujen kautta hakeneita päivitetään tälle sivulle päivittäin aina vaaliaattoon asti. Ehdolle voi asettua myös vaalikokouksen aikana, kun kyseisen pestin valintaa käsitellään.
NimiHaettu pesti |
Lyhyt esittelyteksti |
Vaalilupauksesi |
Sofia LemettiMAIK-edustaja |
Aktiivisesti osallistunut edellisiin MAIK-in tapahtumiin ja auttanut viime hallitusta esim. tapahtuman loppusiivouksessa. MAIK-issa kiinnostaa erityisesti poikkitieteellisyys ja sen yhteishenki. Tuntuu, että minulla olisi paljon annettavaa tähän pestiin! | Annan kaikkeni tapahtumien organisoinnissa ja kohtaan kaikki asiat posin kautta! |
Mai KovanenExcursiomestari |
Suurena matkailun ja seikkailun ystävänä koen vahvaa vetoa tähän pestiin, jossa saa mitä parhaimmat avaimet kokea kotimaan helmiä yhdessä armaan arkkariväen kanssa. Kokemusta kiltahommista on vyön alla jo jonkinmoisesti, eli täysin soitellen sotaan ei oltaisi lähdössä. Koen, että onnistuneella exculla olisi äärimmäisen arvokasta potentiaalia tuoda eri vuosikurssien kiltalaisia lähemmäs toisiaan ja luoda kiltaan lisää hyvää yhteishenkeä, ja olisin innolla näitä puitteita luomassa. | Aion viedä Arkkitehtikillan excukulttuurin turbommalle vaihteelle – yhdessä hakijaparini Aino Silvennoisen kanssa luotsaamme killan vähintään huisille ja ikimuistoiselle kotimaan puolipitkälle! (Vaihtoehtoinen työnimi: Suomi-excu – Extended Remix) |
Pinja Lindholm ja Heidi JoronenWappumestari |
Wappumestarihakemus
Moi! Me ollaan Pinja ja Heidi, mahdollisen Wapun sanansaattajat. Haemme Wappumestareiksi koska meillä on jo suuret (mutta realistiset) unelmat Wapun suhteen, joita haluamme päästä toteuttamaan kiltalaisille. Me olisimme loistavat Wappumestarit, sillä omaamme jo laajan kokemuksen kiltatoiminnasta. Tapahtumien ja ekskujen järjestäminen on meille tuttua hommaa, budjetinhallintataidot kulkevat veressämme ja sponssienhaku hoituu jopa nukkuessa. Laajoista kontakteista niin muihin otaniemeläisiin kuin yritysmaailmaan on suuri etu Wappua ja sen tapahtumia suunnitellessa. Koska edustamme kahta eri vuosikurssia, olemme ehtineet nähdä ja kokea Wapun eri perspektiiveistä ja osaamme valita niistä parhaimmat palat seuraavaa mahdollista Wappua varten. Täsmällisyyttä meiltä ei puutu ja aikaisempi kiltakokemus on opettanut delegointikyvyn tärkeyden sekä hankaliin tilanteisiin nopeasti sopeutumisen. Lähdemme suunnittelemaan ja järjestämään Wappua pilke silmäkulmassa jämptillä otteella, huumoria unohtamatta! Pirskahtelevaa Wappufiilistä toivottaa Pinja ja Heidi! |
Koirien rapsutushetki |
Aino SilvennoinenExcursiomestari |
Moikkelis! Mitä olisi elämä ilman seikkailua, hauskuutta ja pientä hulluttelua? Sitä minäkin… Me Mai Kovasen kanssa halutaan järjestää arkkareille vuosisadan reissu, jota ei ole vielä meidän killassa nähty. Itse olen monesti hypännyt rohkeasti monenlaisten bussien kyytiin, joten kokemusta löytyy, niin kuin myös erilaisten kiltahommien osalta. | Lupaan johdattaa hakijaparini Mai Kovasen kanssa kiltalaiset Suomen halki tai ainakin kotimaan puoli pituuteen asti ;) |
Bertta JouhkiKiltisvastaava |
Hei hei! Olen Bertta ja mulla on aito palo pitää kiltis opiskelijoidemme tunnelmallisena olohuoneena. Pidän itseäni järjestelmällisenä fiilistelijänä, ja kiireisessä arjessa hitaat hetket ovat lähellä sydäntäni. Tahdon luoda kiltisjaoksesta pullan tuoksuisen yhteisön, jossa kaikki kokevat olonsa tervetulleiksi oman jaksamisensa mukaan. | Fiksua säilytystilaa sekä tuoreita leipomuksia kiltikselle aina silloin tällöin! |
Minttu NiinivuoriHupimestari |
Pitkän konnataipaleen aikanani olen saanut tietynlaisen halun ja innon tehdä jotain itseäni suurempaa. Eli ryhtyä Hupimestariksi. | Nykyisen tason ylläpidon. Parannuksena uudistaa viinivalikoima tyydyttävälle tasolle |
Sofia SheverdyaevaISO-vastaava |
Heip! Olen Sofia ja yksi tän vuoden ISOista^-^ Kuluvana lukuvuotena on ollut useampi rauta tulessa kiltahommien parissa ja sen myötä on noussut halu ottaa yksi ISOmpi vastuutehtävä haltuun! Uusien opintojen alku on jokaiselle jännittävää aikaa ja siksi haluan kehittää ISOtoimintaa entisestään ja luoda ensi vuoden fukseille mieleenpainuvan ja mukavan kokemuksen yhdessä tulevien kippareiden ja ISOjen kanssa:) |
ISO-vaihto(sitsit?/muu)!! |
Ida KorhonenHupimestari |
Olen ollut hupikonnailussa ja muussa Otaniemi möyhössä aktiivinen, ja muutenkin tapahtumien ja kaikenlaisen mayhemin järkkääminen on hyvin lähellä sydäntä. Lisäksi löytyy jo paljon visioita ensi vuodelle kaikenlaisiin killan tapahtumiin joita haluaisin päästä toteuttamaan. | Vaalilupaukseni on panostaa erityisesti erityisruokavalioihin, koska olen itse keliaakikko, ja tiedän että ervi ruuat voi olla yllättävän vaikea keksiä ja tehdä, jos ei ole asiasta mitään kokemusta. Lisäksi olisi kiva jatkaa ja pitää yllä 23’ kauden konnailun ja tapahtumien haippista tasoa<3 |
Mirka PellikkaFuksikapteeni |
Heiiiii moi kiltalaiset!! Olen Mirka, toisen vuoden arkkari, paikallinen teekkarikulttuurinautiskelija ja tuttavallisemmin ”se kiintiöfuksi” eli hallitustupsu. Olen päättänyt pohdinnan jälkeen hakea killan hallitukseen Fuksikapteeniksi, arwostuksesta ja rakkaudesta fuksikasvatusta sekä tietenkin kiltatoimintaa kohtaan!
Kiltayhteisön lämmin vastaanotto sai minut fuksivuonna hyppäämään hallitukseen rahastonhoitajaksi. Aloin kaipaamaan kokemaani vuotta kuitenkin uudella tavalla, jota ei ensimmäisenä hallitusvuotena päässyt toteuttamaan. Itselleni arkkitehtuurin alojen yhteistyö ja uusien opiskelijoiden ottamisen osaksi arts-/ teekkariyhteisöä ovat osoittautuneet tärkeiksi asioiksi, ja ovat myös osa fuksikapteenin työnkuvaa. Kapteenipari ei myöskään toimi pelkässä hallituksessa, vaan tärkeässä edustuspestissä FTMK:ssa. Fuksikapteenilla on erityinen kunnia kuljettaa uudet opiskelijat läpi fuksivuoden kohti artsilaisuutta, teekkariutta ja arkkariutta. Vaikka kippariksi en hae tietyn parin kanssa, tiedän tulevien kippareiden olemaan poikkitieteellisesti orientoituneita ja valmiita sitoutumaan: toivottamaan koko Aallon uuden vuosikurssin tervetulleeksi ja edustamaan Arkkitehtikiltaa lippu korkealla! |
Fuksikiljavalle laitosedustus!!! Ja tietenkin haippinen puolitoistavuotinen koko UO-jaokselle, ISOille ja fukseille… ✨ |
Heidi Sirén ja Elian SalmimaaWappumestarit |
(mahdollinen) Wappu häämöttää jo kirkkaassa tulevaisuudessa, ja me Heidi Sirén ja Elian Salmimaa aiomme tehdä siitä jokaiselle kiltalaiselle ikimuistoisen!
2020-nykypäivä aikana olemme molemmat taittaneet pitkää uraa niin killassa, kuin killan ulkopuolellakin järjestäen lukuisia tapahtumia ja kekkereitä eri järjestöille, sekä koko Otaniemelle! Kokemusta meiltä kahdelta löytyy niin hupimestareina toimimisesta, useammasta vuosijuhlatoimikunnasta, fuksibileiden järjestämisestä sekä IE:n yhteisistä kokonaisuuksista, kuten Dipolin ja Polin Approista. Aktiiviaikamme on opettanut meitä olemaan järjestelmällisiä ja tarkkoja, sekä antanut perspektiiviä siihen, mitä erilaisten tapahtumien todellinen toteuttaminen vaatii. Homma on siis ns. hanskassa ja hanskat jo valmiiksi kädessä Vaikka edustamme eri vuosikursseja, on yhteistä tapahtumien järjestämistaivalta toteutettu jo 2 vuotta, ja sen huipentumana haluaisimme järjestää vielä Arkkitehtikillalle upean (mahdollisen) Wapun, joka tulisi sisältämään rakkaita perinteitä, uusia konsepteja, hyvinvointia, yhteislähtöjä, poikkitieteellisyyttä ja ennen kaikkea hauskanpitoa! Lupaamme myös jatkaa wappumielisten videoiden tuottamista aina (mahdolliseen) wappuun asti. “Oon juhlinu teekkari-Wappua taaperosta asti, Wappu on mun lempivuodenaika!” – Elian Salmari ”Yliopistoaikana oon kokenu kolme hyvin erilaista wappua; ensimmäinen vietettiin ulkona erityisoloissa, toinen oli ns. perinteinen opiskelijawappu ja kolmantena olin täysillä mukana järjestämässä wapputapahtumia koko Otaniemelle Teekkarijaoston kautta. Neljäntenä mahdollisena wappuna haluisin antaa takaisin omalle rakkaalle killalle, ja järjestää ikimuistoisen wappukokonaisuuden!” -Heidi Siren “Heidi ja Elian AK:n Wappumestareina: kaksinkertainen voima, tuplasti loistavaa luovuutta ja rajatonta potentiaalia.” – ChatGPT |
Täst Wapust tulee Eeppinen! |
Eliel KytömäkiFuksikapteeni |
Moikka! Olen Eliel, toisen vuoden arkkari. Olen päättänyt hakea fuksikapteeniksi pitkäaikaisen kiinnostuksen jälkeen. Minulla oli mahtava fuksivuosi, joka ei olisi ollut mahdollista ilman sen hetkisen kipparin panostusta. Tämä herätti itsessä tunteen, että haluaisin antaa takaisin ja tarjota myös tuleville fukseille vastaavan kokemuksen.
Minua on kiinnostanut mahdollisuus työskennellä killan hallituksessa jo pidempään. Uskoisin että vuosi hallituksessa olisi oikein antoisa ja pystyisin itsekin tarjoamaan hyödyllisen panoksen, sillä olen toiminut muun muassa urheiluseuran puheenjohtajana sekä SRV:n nuorisopaneelin varapuheenjohtajana. Kuluvan vuoden aikana olen toiminut ISO:na, ajokkimestarina sekä ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia. Nämä ovat lisänneet tunnetta siitä, että haluaisin ottaa seuraavan askeleen ja olla entistäkin enemmän mukana opiskelijakulttuurissa. Fuksikapteenin roolissa kiinnostaisi etenkin mahdollisuus tutustua uusiin opiskelijoihin ja olla johdattamassa heitä killan ja opiskelijakulttuurin pariin. Olen positiivinen tyyppi, joka tykkää uusista kohtaamisista ja yhteisestä tekemisestä. Vahvuuteni ovat mielestäni lähestyttävyys, vastuullisuus ja kyky ottaa muut huomioon. Olen myös mielestäni hyvä heittäytymään tilanteisiin, joten tapahtumien järjestämisessä ei pitäisi olla ainakaan yrityksen tai mielikuvituksen puutetta. Tiedostan, että kapteenin rooliin kuuluu suuri määrä töitä ja olen valmiina laittamaan itseni likoon, jotta fuksit saisivat mahdollisimman hyvän alun opiskelulle. Ja jos lähden johonkin, lähden siihen täysillä ja suurella sydämellä. Haen pestiin omana itsenäni, eikä minulla ole preferenssiä sen suhteen kenen kanssa tekisin töitä. Uskon että tulisin hyvin toimeen parini kanssa ja loihdittaisiin kasaan oikein haippinen ja unohtumaton vuosi! |
Laitokselta edustajia Kiljavalle! Fuksien, KV-opiskelijoiden ja vanhempien välisiä tapahtumia enemmän |
Leo JussilaFuksikapteeni |
Hei kiltalaiset! Olen Leo, toisen vuoden maisema-arkkitehtuurin opiskelija. Jo fuksivuoden ensimmäisen puoliskon aikana minulle heräsi kiinnostus kapteenin pestiä kohtaan joskus tulevaisuudessa. Nyt reilu vuosi myöhemmin sekä oman, että nykyisten fuksikapteenien innoittamana tavoittelen fuksikapteeniutta.
Kokemusta on kertynyt muun muassa ISOilusta ja hallopedinä toimimisesta sekä useista toimaripesteistä kuluneen vuoden aikana. Olen pyrkinyt olemaan aina ja täysillä menossa mukana kaikissa mahdollisissa tapahtumissa ja muissa Aalto- sekä AK-yhteisön jutuissa (esim. opintojen esittelyissä lukiolaisille). Verkostoituminen ja tutustuminen teekkarikulttuurin ja sen suomiin erilaisiin kokemuksiin ei ole suinkaan päättynyt killan sisälle, vaan olen ollut aktiivisesti tutustumassa muihin kiltoihin ja teekkarikulttuuriin poikkiteteellisesti. Tätä nimenomaista pestiä varten suurimmat vahvuuteni ovat vastuunottokyky, ongelmanratkaisutaidot, aikataulujen hallinta ja vankkumaton omistautuneisuus sekä energia yhteisön eteen. Ainutlaatuinen mahdollisuus päästä toimimaan killan, teekkarikulttuurin ja yhteisöllisyyden sekä täysin uusien, mutta myös tuttujen ihmisten parissa tässä pestissä olisi suuri kunnia. Myös koulun ulkopuolella mm. työelämässä saatu kokemus tiimityöstä ja ryhmän vetäjän tehtävistä tuovat varmuutta omia taitoja kohtaan. Pystyn järjestämään todella unohtumattoman fuksivuoden uusille opiskelijoille, sekä tarjoamaan hallitukselle tarvittavaa asiantuntevuutta aiempien kokemusten perusteella. Sitoutumiseni toimintaan on takuuvarmaa, eikä 1,5 vuoden sitoutuminen aiheuta ongelmaa sillä tässä pestissä yhteiset asiat menevät omien edelle. |
Laitoksen edustajisto Kiljavalle! Lisää fuksien, KV-opiskelijoiden ja vanhempien vuosikurssien yhteisiä tapahtumia. |
Aaro VanninenHyvinvointivastaava |
Heii! Olen Aaro, toisen vuoden arkkari, ollut tänä vuonna kiltatoiminnassa mukana hupikonnana ja osana kulttuuritoimikuntaa. Monimuotoiset tapahtumat joihin killan kautta pääsee osallistumaan ovat mielestäni ihania. Erityisesti olen tykästynyt nyt hyvinvointijaostoon liittyvien toimikuntien järjestämiin rentoihin pikku tapahtumiin joissa pääsee kokemaan milloin mitäkin. | Kulttuurin turmio, ja/tai turmion kulttuuri |
Flora SilvaISOneuvos |
Heips! Oon Flora, 26 v toisen vuoden Sissari. Opiskeluhyvinvointi on ollut mulle aina tärkeä asia ja musta jokainen uusi opiskelija ansaitsee mahdollisimman mutkattoman sopeutumisen opiskeluarkeen ja -yhteisöön. Lähdin mukaan ISO-neuvos-taistoon, sillä haluan yhdessä Kippareiden ja muiden ISOjen kanssa johdattaa tulevat fuksit opintojen saloihin sekä auttaa heitä löytämään paikkansa yhteisöstämme. Tulevien ISOjen vertaisjohtaminen vaatii taitoa pysyä tasavertaisena, ottaa muiden näkemykset huomioon, mutta samalla tehdä nopeitakin päätöksiä. Koen saaneeni kokemusta näihin taitoihin ensihoidon opinnoista sekä intistä, jossa toimin vertaisjohtajana. Lisäksi työt hoitoalalla ovat vahvistaneet kykyäni kohdata erilaisia ihmisiä empaattisesti sekä tuoneet perspektiiviä elämään. Muita mun/ISO-neuvoksen hyviä piirteitä: heittäytymiskyky, ongelmanratkaisukyky, vastuullisuus, sosiaalisuus, helposti lähestyttävyys… <3 |
Lupaan vastata tulevien ISOjen ja BIGien toiminnasta (ja virkkiksistä!!) ja sitä kautta luomaan fukseille turvallisen, hauskan ja tapahtumarikkaan vuoden yhdessä Kippareiden kanssa! |
Anni-Emilia HelinKansainvälisyyskapteeni |
Moikka kaikille tutuille, puolitutuille ja tuntemattomille kanssakiltalaisille. Olen Emilia, toisen vuoden arkkitehtiopiskelija ja nykyinen BIG, BIGillä unelmalla kansaivälisyyskapteenin pestistä. Esimmäistä kertaa ajatus ryhtyä kansainvälisyyskapteeniksi tuli jo fuksivuonna kun päädyin Kallion baarikierroksen aikana kv-opiskelijoiden kanssa kiertelemään. Täytyy kyllä sanoa, että se oli huikeeta. Se tunnelma, avoimuus, kulttuurien kohtaaminen ja erilaisuus oli aivan upeaa. Viimeiset puoli vuotta olen saanut nauttia upeiden BIGien ja kv-opiskelijoiden seurasta ja olla osana kansainvälisten kohtaamisien järjestämistä ja suomalaisen opiskelijakulttuurin avartamista. Aktiivisen BIGeilyn aikana olen osallistunut monenlaisten tapahtumien järjestämiseen ja saanut hyvät antimet ja niitäkin suuremman intohimon kyseiseen hommaan. And the same in English Hello to all the people that know me, acquaintances, and strangers from The Guild of Architecture. I’m Emilia, a second-year architecture student and a current BIG, with a BIG dream of becoming the Captain of Internationality (Master of Masters). I first had the idea of becoming the Captain of Internationality back in my freshman year when I ended up touring with international students during a pub crawl in Kallio. I have to say, it was amazing. The atmosphere, the openness, the meeting of cultures and the diversity was just amazing. For the last six months I have enjoyed the company of great BIGs and international students and being part of organising international encounters and opening up Finnish student culture. During my active BIG career, I have been involved in organising a wide range of events and have gained a great deal of knowledge and even more passion for the job. |
Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi suurimmista vaikuttajista omaan ympäristöön integroitumisessa ja sen vuoksi mahdollisena kansainvälisyyskapteenina ollessani tavoitteenani olisi luoda mahdollisimman suvaitsevainen, lämmin ja kutsuva ilmapiiri tuleville kv-opiskelijoille. Tähän tavoitteeseen pyrkisin monin eri tavoin, mutta tässä niistä muutama: 1. Pyrkisin lisäämään toimintaa muiden arkkitehtiopiskelijoiden kanssa sekä tavoittelemaan myös poikkitieteellisyyttä tapahtumissa. 2. Tavoitteenani olisi myös pitää kv-opiskelijoille yllä vaihtoehtoa aktiivisesta opiskelijaelämästä, jonka toteuttaisin tiedottamalla aktiivisesti (opiskelija)tapahtumista ja kannustamalla rennosti niihin osallistumista. 3. Sen lisäksi pyrkisin järjestämään monen näköisiä tapahtumia railakkaista huveista aina rauhallisiin istujaisiin, jotta kaikenlaisille henkilölle löytyisi mielekästä tekemistä matalalla kynnyksellä osallistua. And the same in English A sense of belonging is one of the biggest factors in integrating into one’s environment and therefore, as a potential Captain of Internationality (Master of Masters), my aim would be to create the most tolerant, warm and welcoming atmosphere possible for future international students. There are many ways in which I would strive to achieve this goal, but here are a few of them: 1. I would try to increase activities with other architecture students and also strive for interdisciplinarity in the events. 2. My goal would also be to maintain an alternative of active student life for international students, which I would achieve by actively informing about (student) events and encouraging participation in them in a relaxed way. 3. In addition, I would aim to organise a wide range of events, from raucous fun to chill sit-downs, so that there is something for everyone to do with a low threshold for participation. |