Puheenjohtaja on innostunut ja innostava henkilö, jolta vaaditaan hyvää organisointi- ja paineensietokykyä sekä diplomaattista taitoa työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Killassa puheenjohtaja toimii ensisijaisesti hallituksen vetäjänä, mutta todellisuudessa ihmisten kannustaminen ja tukeminen toiminnan kehittämiseen ovat pestin tärkeimmät osat. Hyvä puheenjohtaja paitsi luotsaa killan suuntaa vuoden mittaan, myös huolehtii kiltatoiminnan yleisestä ilmapiiristä ja toimijoiden jaksamisesta. Puheenjohtajana pääset pitämään huolta, että Arkkitehtikilta pysyy jatkossakin sinä avoimena, osallistavana ja inspiroivana yhteisönä, jollaisena se tunnetaan. Puheenjohtajan työ on elämys, eikä virkaan päädytä, vaan siihen kasvetaan – myös puhisvuoden aikana!