Hallitus-ja toimihenkilöpestit 2025
Alle on listattu tulevan Arkkitehtikillan raadin (hallituksen ja toimihenkilöiden) toimenkuvat.
Hallitus
- Puheenjohtaja
- Sihteeri
- Viestintävastaava
- Rahastonhoitaja
- Yhteisövastaava
- Fuksikapteeni
- ISOneuvos
- Maisterimestari
- Hupimestarit
- Opintovastaava
- Tila- ja majavastaava
- Yrityssuhdevastaava
Toimihenkilöt
Killan vaaleilla valittavien toimihenkilöiden esittelyt.
ISOneuvos
ISOneuvos rekrytoi killan ISO-henkilöt sekä opastaa ja johtaa heitä. Hän tekee tiiviisti yhteistyötä Fuksikapteenien kanssa fuksitapahtumien järjestämisessä, minkä lisäksi ISOneuvos vastaa myös KV-ISOista (BIGeistä) ja toimii samalla yhdessä Kansainvälisyyskapteenin kanssa. Vuoden aikana ISOneuvos järjestää yhdessä heidän sekä ISO-henkilöiden kanssa tapahtumia orientaatiosta aina mahdolliseen Wappuun saakka, minkä lisäksi hänellä on päävastuu Fuksi-Kiljavasta sekä Fuksisitseistä. Pesti kestää puolitoista vuotta. ISOneuvos kuuluu myös ISOtoimikuntaan (ITMK), joka järjestää useita koko Otaniemen laajuisia ISOille suunnattuja tapahtumia. Pestissä tarvitaan reippautta, innokkuutta, iloisuutta ja halua tutustua uusiin ihmisiin.
Paperin päätoimittaja
Päätoimittaja kokoaa toimituksellisen kirjoittajia, kuvittajia ja valokuvaajia, jotka yhdessä tekevät kiltalehteä, Paperia, neljä kertaa vuodessa ja alkuvuodesta päätoimittaja tekee myös Yrityssuhdevastaavan kanssa yhteistyötä sekä kilpailuttaa painotaloja.
Lukkarimestari
Johtaa killan lukkaritoimintaa, ja löytää/delegoi tapahtumiin (ainakin sitseille, laulusaunoille) lukkareita. Järjestää syksyllä killan laulukilpailun ja mustan läpilaulannan.
Hyvinvointivastaava
Hyvinvointivastaava järjestää yhdessä hyvinvointitoimikunnan kanssa kiltalaisille liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointitapahtumia. Hyvinvointivastaavalla on laajat mahdollisuudet toteuttaa omannäköisiään tapahtumia ja aktiviteetteja, jotka tukevat sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Tehtävässä pääsee toteuttamaan luovuuttaan, rakentamaan yhteisöllisyyttä ja edistämään hyvää ilmapiiriä, jossa jokainen voi tuntea itsensä osaksi kiltayhteisöä.
MAIK-edustajat
MAIK-edustajat ovat osa MAIK-ammattiainejärjestön hallitusta, joka järjestää kiltarajoja ylittävää toimintaa yhdessä Maanmittarikillan ja Rakennusinsinöörikillan kanssa. Vuosittain järjestettäviä tapahtumia ovat risteily, varaslähtö ja sitsit.
SAFA-TEK – yhdyshenkilö
SAFA-TEK-yhdyshenkilö pitää yllä suhteita killan ja arkkitehdeille olennaisien ammattiliittojen, SAFAn ja TEKin välillä. Se tarkoittaa, että yhdyshenkilö vie kuulumisia killalta liitoille ja auttaa killan toimijoita hakemaan avustuksia liitoilta. Toiseen suuntaan hän esittelee liittojen toimintaa killalle päin mm. hallitukselle ja fukseille tehtävien tietoiskujen muodossa ja erilaisten tapahtumien, kuten Otasuunnistuksen rastinpidon yhteydessä. Yhdyshenkilö pääsee vuoden aikana myös tutustumaan Opiskelija-SAFAn aktiiveihin ja SAFAn työntekijöihin sekä viettämään aikaa muiden Otaniemen kiltojen TEK-yhdyshenkilöiden kanssa!
O-SAFA – edustajat
O-SAFA, eli Opiskelija-SAFA kokoustaa noin kerran kuukaudessa. Kokouksissa kuulee Suomen muiden koulujen kuulumisia ja voi kertoa Otaniemen terveisiä. Jokavuotinen Kesä-Kiljava on isoin tapahtuma, josta Tampereen, Oulun ja Aallon O-SAFA-edustajat vastaa, mutta jos innostusta löytyy, myös ekskursioita on tässä toimikunnassa joskus järjestetty. Lisäksi O-SAFA on läsnä kiltojen kanssa myös AO-foorumissa sekä porukan innokkuudesta riippuen voi tehdä myös kaikenlaista mediahommaa, kuten esimerkiksi instaa, lehtijuttua tai podcastiä. O-SAFA:lla on pääsy koko SAFA:n mediareitteihin, niin koko alalle saa kerrottua opiskelijoiden ajatuksia.
Wähätirehtöörit
Järjestävät Wähäjoulun (Arkkitehtikillan vuosijuhlat), suunnittelee juhlat yhdessä toimikuntansa kanssa.
Wappumestari
Wappumestari järjestää Arkkitehtikillan Wapun: Wappulehden myynnin koordinointia, sitsikilpailusitsit, Wappubussilla Mantan lakitukseen – vaikka mitä lystää jos intoa riittää! Tässä pestissä vain mielikuvitus on rajana.
Exqu-mestari
Järjestää yhdessä yrityssuhdevastaavan ja yhteisövastaavan kanssa pienempiä excuja killan jäsenille, esim. arkkitehtitoimistoille, työmaille ja uusiin arkkitehtikohteisiin. Järjestää perinteisen SuomiXQn yhdessä yrityssuhdevastaavan kanssa.
Toiminnantarkastajat
Toiminnantarkastus sisältää sekä järjestön talouden että hallinnon tarkastuksen. Talouspuolelta tarkastetaan järjestön kirjanpito ja tilinpäätös. Toiminnantarkastajat katsovat, että killassa on toimittu järjestön sääntöjen ja yhdistyslain mukaisesti.
Muut toimihenkilöt
Killan muiden toimihenkilöiden toimenkuvia. Nämä tehtävät täytetään vaalien jälkeen alkavan haun kautta.
Ajokkimestarit
Ajokkimestarit vastaavat Arkkitehtikillan edustuksesta ajokkitapahtumissa. He kokoavat kiltalaista joukon rakentelemaan ja kisailemaan ajokkinsa kanssa Laskiaisriehaan ja Otatarhan ajoihin.
Abi-vastaavat
Vastaavat lukiolaisille järjestettävien esittelytapahtumien organisoinnista ja niiden sopimisesta lukioiden kanssa. Esittelevät arkkitehtuurin laitoksen opintoja.
Alumnivastaava
Alumnivastaava toimii killan sekä alumniyhteisö A-Lumnien yhteyshenkilönä. Alumnivastaavat ja A-Lumni järjestävät kiltalaisille haluamiaan urapainotteisempia tapahtumia, kuten urailtoja ja toimistoapproja.
Graafikot
Killan graafikot tuottavat visuaalisen ilmeen milloin mihinkin tapahtumaan yhteistyössä käsitteillä olevan tapahtuman tapahtumavastaavien kanssa. Graafikon toimikuva ja tehtävät saattavat vaihdella pitkin lukuvuotta mutta luovuudelle jää aina tilaa.
Historioitsija
Auttaa sihteeriä arkistoinnissa, kerää tietoa historiikkia varten ja järjestää fukseille historia-illan
Käpykonnat
Käpykonnat järjestävät toimintaa vanhemmille opiskelijoille, esimerkiksi perinteiset käpysitsit. Tämän lisäksi muuta kävyille (4.vk ylöspäin) suunnattua hauskaa toimintaa.
Nettisivuvastaava
Nettisivuvastaava ylläpitää ja päivittää killan nettisivuja. Hän myös opastaa muita toimihenkilöitä nettisivujen käyttämisessä. Arkkitehtikillan nettisivujen ylläpito sekä kehittäminen on avainasemassa osana killan viestintää, mutta myös kiltatoiminnan ulkopuolisille toimijoille.
Panomestari
Johtaa panotoimikuntaa ja katsoo, että tämä panee ainakin killan Wappusiman. Edistää killan panokulttuurista tietämystä.
Yrityssuhdeassistentit
Toimivat yhdessä yrityssuhdevastaavan kanssa keräten killalle sponsoreita erilaisia tapahtumia ja projekteja varten. Assistentit hankkivat kiltalehteen mainoksia, excuille yrityksiä ja he huolehtivat Wähäjoulun varainhankinnasta.
Valokuvaajat
Ottavat killan tapahtumissa valokuvia ja verkkosivuvastaavan avulla julkaisevat ne killan kuvapankkiin. Tärkeä rooli kiltatoiminnan ikuistajana tuleville, nykyisille sekä menneille vuosikursseille.
Puutarhuri
Puutarhuri ylläpitää killan viljelypalstaa Ossinlammella yhdessä puutarhatonttujen kanssa. Killan palsta tarjoaa kiltalaisille mahdollisuuden pienviljelyyn ilman omaa henkilökohtaista palstaa.
Influensserit
Hallinnoivat killan sosiaalista mediaa yhdessä viestintävastaavan kanssa, julkaisevat sekä tapahtumista että markkinointiviestintää instagramiin, tiktokkiin ja youtubeen. He voivat myös jakaa kiltalaisille mahdollisesti kiinnostavia tapahtumia ja juttuja.
Lisäksi:
Moniin toimihenkilöpesteihin valitaan toimikunnan johtajan toimesta useampi kuin yksi toimija, jotka muodostavat tehtävää hoitavan tiimin.
- Päätoimittajan alainen toimituskunta
- Panotoimikunta
- Lukkaritoimikunta (killan laulunjohtajat)
- Hupikonnat
- Kiltiskätyrit
- Hyvinvointitiimi
- Jäärät
- Hallopedit
- Isot ja Bigit
Edellämainittujen virkojen lisäksi valitaan myöhemmin killan toimihenkilöiksi mm. huomionosoitustoimikunnan jäsenet, jotka haetaan erikseen alku- syksystä. Kiltatoiminnan ulkopuolella Aallon arkkitehtiopiskelijoilla on suhteellisen uusi oma tanssiryhmä RED FLAGS johon voi hakeutua ympäri vuoden. Lisätietoa niistä löytyy instagramista: @redflag.tanssi