• Pöytäkirja 01/2022 / Vuoden 2022 hallituksen vuosi vierähti käyntiin ensimmäisellä kokouksella 3.1.2022. Kokouksessa käsiteltiin joululomakuulumisten lisäksi killan sääntöjä niin perinteisesti kuin Pictionaryn keinoin sekä yllättävän täysien postilokerojemme sisältöä, tietenkään laskuja unohtamatta.
  • Pöytäkirja 02/2022 / Vuoden toisessa kokouksessa hallitus kuuli uuden TEK-edustajan esittelyn, totesi killan jäsenmäärän keväälle 2022 sekä nimitti tehtäviinsä liudan uusia toimihenkilöitä.
  • Pöytäkirja 03/2022 / Vuoden kolmannessa hallituksen kokouksessa kuultiin esittely jääräkummitoiminnasta, tutustuttiin tulevan vuoden avaintapahtumiin sekä päätettiin budjettiriihen ajankohta.
  • Pöytäkirja 04/2022 / Hallitus keskusteli jälleen kokouksessaan menneistä kuulumisista, ajankohtaisista rajoitteista sekä tulevista tapahtumista. Killan kesäpäivien ajankohdaksi päätettiin 17.6.2022.
  • Pöytäkirja 05/2022 / Hallitus kokousti ensimmäistä kertaa livenä kiltahuoneella, ja keskusteli muun muassa uusien AYY-säädösten mukaisen korkeakoulusopimuksen laatimisesta. Tämän lisäksi pohdittiin Sauna in Transitin kohtaloa sekä päätettiin seuraavan kiltamerkin väri!
  • Pöytäkirja 06/2022 / Kokouksen pääkohtina olivat vaiherikkaat tapahtumat hallintoportaan kanssa, alustavan päivämäärän päättäminen vuosikokoukselle sekä kiltamme näkemys uuden Punaisen laulukirjan sisällöstä.
  • Pöytäkirja 07/2022 / Seitsemännessä kokouksessa purettiin laitoskahveja, hyväksyttiin vuoden 2021 toimintakertomus sekä tilinpäätös vuosikokousta varten sekä saatiin kokousvieras AYY:lta.
  • Pöytäkirja 08/2022 / Kahdeksannessa kokouksessa pohdittiin opiskelu- ja työkulttuuria laitoksellamme, nimettiin uusia kiltiskätyreitä sekä päätettiin uusi alustava vuosikokousajankohta.
  • Pöytäkirja 09/2022 / Tämän viikon pikaisessa sekä aamuisessa hallituksen kokouksessa iloittiin lähestyvistä tapahtumista sekä käsiteltiin Arkkitehtikillan kantaa Aalto-yliopiston Ukrainan tilannetta koskeviin toimiin.
  • Pöytäkirja 10/2022 / Kokouksessa päätettiin kutsua vuosikokous koolle 23.3., hyväksyttiin dokumentteja sinne esiteltäväksi sekä puntaroitiin killan uuden lipun tilaamista.
  • Pöytäkirja 11/2022 / Tämän viikon kokouksessa puitiin vuosikokouksen järjestelyjä sekä yltyvän tapahtumakevään kiireitä ja nimettiin runsaasti uusia ISOja ja BIGejä.
  • Pöytäkirja 12/2022 / Tämän vuoden 12. hallituksen kokouksessa saatiin kuulla wappulehti Julkun yhdistysdiilin esittely sekä tehtiin jäsensuositus Arkkitehtikillan Alumniyhdistyksen hallituksen riveihin.
  • Pöytäkirja 13/2022 / Kenties hallitusvuoden merellisimmässä sekä kansainvälisimmässä hallituksen kokouksessa 13/22 linjauksia tehtiin Tukholmassa asti niin myyntiautomaatin hankkimisesta kiltahuoneelle kuin siitä, miten Sauna in Transit-projekti uusine käänteineen jatkuu.
  • Pöytäkirja 14/2022 / Hallituksen kokouksessa 14 keskusteltiin killan kautta laskuttamisesta sekä kuultiin kattavasti eri sektorien kuulumisia.
  • Pöytäkirja 15/2022 / Kokouksessa 15 iloittiin Julkun 50h-skaban voitosta sekä käytiin läpi Arkkitehtikillan kannanottoa Stop Cutting Arts-keskusteluun.
  • Pöytäkirja 16/2022 / Kokouksessa 16 vieraaksi saatiin AYY:n hallituskummi Veera Ollikainen ja päätettiin uusi vakiokokousaika.
  • Pöytäkirja 17/2022 / Kokouksessa 17 lähetettiin edustajia teekkarikokoukseen ja pohdittiin nykymallisen killan lipun käyttämistä julkisissa tapahtumissa.
  • Pöytäkirja 18/2022 / Tässä kokouksessa kuultiin Paperin päätoimituksen tulevaisuudennäkymiä lehden suhteen sekä hyväksyttiin Ponto de Encontro-ryhmän projektirahahakemus.
  • Pöytäkirja 19/2022 / Kokouksessa käytiin tiivistunnelmainen äänestys kiltahuoneen uuden kokousmikrofonin nimestä, pohdittiin kuinka laitoksen viestintää voitaisiin parantaa sekä keskusteltiin killan muuttuvista jäsenrekisterikäytännöistä.
  • Pöytäkirja 20/2022 / Kokouksessa 20 hyväksyttiin killan AYY:n toiminta-avustushakemus sekä keskusteltiin yritysyhteistyökulttuurista arkkitehtuurin laitoksen kurssien saralla.
  • Pöytäkirja 21/2022 / Sangen kesäisessä kokouksessa käytiin läpi esimerkiksi mahdollisia muutoksia tulevaan hallituskokoonpanoon sekä killan kesäpäivien järjestämistä.
  • Pöytäkirja 22/2022 / Kokouksessa 22 keskusteltiin ACREn terassisuunnitelmista ja uudesta Teekkarikylän betonikyltistä.
  • Pöytäkirja 23/2022 / 23. kokouksessa hyväksyttiin kevätkaudelta vino pino kulukorvauksia sekä kuultiin uusia kuulumisia TSAK-kokouksesta.
  • Pöytäkirja 24/2022 / 24. kokouksessa pohdittiin yhteistyötä Peabin kanssa ja käytiin läpi killan viestintäkanavia syksyn varalle.
  • Pöytäkirja 25/2022 / Kokouksessa 25 perehdyttiin toiseen kvartaalikatsaukseen ja tehtiin päätös T150-saunalautan suhteen.
  • Pöytäkirja 26/2022 / 26. kokouksessa keskusteltiin kiltatuotemyynnistä ja uusien pressukatosten hankkimisesta.
  • Pöytäkirja 27/2022 / Kokouksessa 27 sovittiin haalarikahvien päivämäärä ja keskusteltiin majamerkkien jatkosta.
  • Pöytäkirja 28/2022 / 28. kokouksessa suunniteltiin tulevia suunnistusrasteja, keskusteltiin Vuoden opettaja-palkinnon myöntämiskriteereistä sekä käytiin läpi hallituskyselyn tuloksia.
  • Pöytäkirja 29/2022 / 29. kokoukseen vieraiksi saatiin Wähätirehtöörit, jotka kertoivat hallitukselle, missä tällä hetkellä mennään Wähäjoulun järjestelyjen suhteen.
  • Pöytäkirja 30/2022 / Viikon 30 kokouksessa hallitus avasi keskustelua Adobe-lisenssien hinnoittelusta sekä jakoi työvastuita fuksisitseille.
  • Pöytäkirja 31/2022 / Kokouksessa ruodittiin killan vastausta Teekkariyhdistyksen perustamiskyselyyn sekä keskusteltiin Otaniemen viimeaikaisten murto- ja varkaustapausten vaikutuksesta kiltahuoneen toimintaan.
  • Pöytäkirja 32/2022 / 32. kokouksessa päätettiin kiltatuotteiden uusi hinnasto, valittiin alustava päivämäärä vaalikokoukselle sekä ruodittiin käyttökohde-ehdotuksia Koneen säätiöltä saatavalle lahjoitukselle.
  • Pöytäkirja 33/2022 / Kokouksessa todettiin Arkkitehtikillan jäsenet sekä tehtiin päätös killan uuden juhlalipun tilaamisesta. Lisäksi tehtiin linjauksia killan viestintästrategian suhteen.
  • Pöytäkirja 34/2022 / Kokouksessa saatiin lahja Teekkarius 150-jaostolta sekä keskusteltiin alkavan vaalisyksyn koitoksista. Loppukevennyksenä perehdyttiin Paperin uusimman numeron horoskooppiosioon.
  • Pöytäkirja 35/2022 / Kokoukseen 35 saatiin vieraiksi Wähätirehtöörit sekä Nuppu-koira. Tämän lisäksi esitettiin Arwoisia Pyöreän Tornin Kiltaan.
  • Pöytäkirja 36/2022 / Pikakokous 36 pidettiin huomionosoitustoimikunnan nimittämiseksi.
  • Pöytäkirja 37/2022 / Kokouksessa 37 keskusteltiin ohjelmisto-opetuksen tasosta opetusohjelmissamme sekä ihasteltiin postissa saapunutta mainoskynää. Lisäksi saatiin selville tarkat tilastot sekä faktat kiltatuotteiden myyntiluvuista.
  • Pöytäkirja 38/2022 / Kokouksessa äänestettiin vuoden 2023 hallituskokoonpanosta sekä nimettiin Wähäjoulussa palkittava Vuoden opettaja. Lisäksi kuultiin esitys killan Instagram-ilmeestä.
  • Pöytäkirja 39/2022 / Pääasiallinen pöhinä pyöri pitkälti vaalikokouksen järjestelyjen ympärillä. Esityksiä tehtiin niin hallituskokoonpanosta kuin logoehdotuksista. Lisäksi hyväksyttiin uusi kannatusjäsen!
  • Pöytäkirja 40/2022 / Kokouksessa 40 hallitus pohti uuden lipun käyttöönottoa sekä mainoshinnaston päivittämistä. Lisäksi mietittiin tämänpäiväisen ehdokasillan järjestelyjä.
  • Pöytäkirja 41/2022 / Kokouksessa puhuttiin Pikkulaskiaisesta, näytettiin vihreää valoa panotoimikunnan kiltisglögeille sekä hiottiin vielä vaalikokouksen yksityiskohtia.
  • Pöytäkirja 42/2022 / Kokouksessa 42 myönnettiin huomionosoituksia sekä kiillotettiin toimikuntahaun yksityiskohtia.
  • Pöytäkirja 43/2022 / Kokouksessa 43 syvennyttiin sektorikuulumisiin ja hyväksyttiin projektirahahakemus AK:n ja AS:n yhteisiin uudenvuodenjuhliin.
  • Pöytäkirja 44/2022 / Kokouksessa 44 nimettiin liuta uusia Wanhoja Jääriä sekä päivitettiin killan markkinointihinnastoa.
  • Pöytäkirja 45/2022 / ’Viimeisessä’ kokouksessa muisteltiin menneitä, laulettiin sekä poistettiin hyttynen vesilasista. Tämän lisäksi katsottiin kvartaalikatsausta, kollattiin kiltakyselyä sekä iloittiin saapuneiden Lautex-kynien mukanaan tuomasta joulun ihmeestä.
  • Pöytäkirja 46/2022 / Vielä kokoustettiin kerta kiellon päälle – joulumielisesti Majalle myönnettiin 2500€ kehitysrahaa tehokkaassa kolmen minuutin kokouksessa.